Suomessa keskimääräistävähemmän naisia johtotehtävissä

Julkaistu:

Suomessa naisia on yritysten johtotehtävissä vähemmän kuin maailmanlaajuisesti. Suomalaisten keskisuurten yritysten johtotehtävissä toimivista henkilöistä vain 18 prosenttia on naisia, kun maailmanlaajuinen keskiarvo on 19 prosenttia. Venäjällä prosenttiosuus on 42.

Tilintarkastusketju Grant Thornton selvitti kyselytutkimuksella naisten määrää yritysten johtotehtävissä eli toimitusjohtajina, ylemmän liikkeenjohdon tehtävissä tai hallituksen jäseninä. Haastateltuja oli lähes seitsemäntuhatta 26 maassa. Suomessa tutkimuksen teki Revico Grant Thornton.

Revico tutki naisjohtajien määrää sadassa suurimmassa asiakasyrityksessään, joiden liikevaihto on 5–50 miljoonaa euroa.

Tutkituista maista Suomen keskiarvo oli kahdeksanneksi heikoin.

Ruotsi oli vain muutaman sijan parempi. Sen sijaan Suomea heikommin menestyivät muun muassa Saksa, Irlanti ja Japani.

– Tutkimustulos oli yllättävä. Olisin odottanut, että Suomessa naisia olisi ollut johtajanpaikoilla enemmän. Suomessa naisia toimii johtotehtävissä enemmän pienissä yhtiöissä kuin suurissa, sanoo Revico Grant Thorntonin toimitusjohtaja Joakim Rehn.

– Näkemyksemme mukaan Suomen laaja sosiaaliturva vaikuttaa naisjohtajien määrän pienuuteen. Suomessa naiset voivat esimerkiksi hoitaa lapsia kotona useamman vuoden.

Rehn vertaa tilannetta Hollantiin, missä sosiaaliturva on Suomeakin laajempi. Siellä oli myös naisjohtajia selvästi Suomea vähemmän.

Sen sijaan Venäjän huimaa menestystä tutkimuksessa Rehn selittää sillä, että Venäjällä naiskysymys ei ole koskaan ollut suuri asia. Naisia toimii paljon esimerkiksi pääkirjanpitäjinä, joita arvostetaan Venäjällä joskus jopa toimitusjohtajiakin enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää