Matkalla urheilijoiden sydämiin

Julkaistu:

OululainenteknologiayhtiöFRWD keksiextreme-urheilijatuutuustuotteensamarkkinointi-lähettiläiksi

Tuoreella oululaisyrityksellä FRWD:llä on suuret suunnitelmat. Muutamassa vuodessa sen keksinnön pitäisi löytää tiensä urheilijoiden sydämiin – tai paremminkin käsivarteen – niin Suomessa kuin ulkomailla.

Pienellä budjetilla toimiva yhtiö on hakenut markkinoinnissaan tuotteelle puhemiehiä extreme-lajien parista.

Teknologiayhtiön keksintö ja tuote on uudenlainen urheilusuorituksen tallentaja. Se on kännykänkokoinen laite, jonka urheilija tai kuntoilija laittaa käsivarteensa.

Tallennin nauhoittaa gps-satelliittipaikantimen, sykemittarin ja ilmanpainemittarin avulla liikkujan reitin, nopeuden, matkan, korkeuserot ja sykkeen. Suorituksen jälkeen tietokoneohjelma kertoo, mitä tuli tehtyä, millä teholla, missä meni hyvin ja missä oli vaikeaa.

Markkinoilla yhtiö on ollut vasta viitisen kuukautta, mutta työtä perustajat ovat tehneet keksinnön kanssa jo monta vuotta.

Toimitusjohtaja Ilkka Limman, 33, mukaan aivan alkuvaiheessa piti ratkaista, mitä keksinnölle pitäisi tehdä. Myydäkö se jollekin laitevalmistajalle vai ryhtyäkö rakentamaan omaa tuotetta?

– Kävimme monen kokeneen ammattilaisen kanssa läpi asiaa. Helposti tulee ajatus, että nyt etsitään keksinnölle sopivaa kotia. Näimme tuotteen kuitenkin niin ainutlaatuiseksi, että halusimme kehittää sitä itse.

Perustajajäsenet alkoivat koota ympärilleen kontaktiverkkoa, joka linjaisi toimintatapoja. Ja kun Oulussa ollaan, tarjolla on maailmanluokan osaajia. Urheilutallentimesta innostuivat muun muassa Nokian päädesignereihin kuuluva Jarmo Lehtonen ja tuotekehitysjohtaja Toivo Vilmi sekä sykelaitevalmistaja Polarin kansainvälistäjä Markku Tapio.

Kontaktiverkon kokemus näkyy nyt myös yhtiön omistuksessa ja kuuluu hallituksessa.

– Ensimmäinen laite oli insinööri-designilla tehty musta laatikko. Siinä vaiheessa kävimme syvällisen keskustelun omasta brändistämme. Mikä on perusviestimme ja millainen muoto laitteella pitää olla, mitkä ovat värit ja mitä tunteita laitteen pitää herättää, miten sen pitää kolahtaa pöydälle? Limma kuvailee.

Brändiin sopivaa näkyvyyttä yhtiö on hakenut varsinkin extreme-lajeista: laskuvarjohypyistä, maastopyöräilystä, seikkailu-urheilusta. Siis lajeista, joissa sydän on moottori, kuten Ilkka Limma sanoo. FRWD on mennyt mukaan urheilutapahtumiin: esimerkiksi massahiihdoissa kymmenet osallistujat ovat päässeet kokeilemaan laitetta ja purkamaan suoritustaan tietokoneella.

Julkisuus auttaa herättämään kuluttajaryhmien mielipidejohtajat ja houkuttelee heitä laitteen käyttäjiksi. Kun tuote on alan piireissä tuttu, sitä voi alkaa markkinoida laajemmille kuluttajaryhmille. Milloin FRWD-tallentimesta tulee massatuote, Limma ei suostu arvioimaan.

Vientimarkkinoitakin yhtiö jo tutkailee. Jonkinlainen lottovoitto tietoisuuden lisäämisessä on kansainvälinen Brand New Award -palkinto, jonka yhtiö käy heinäkuussa pokkaamassa Münchenin Ispo-urheilumessuilla.

– Tämä on meille älyttömän tärkeä juttu, sanoo Limma.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    4. 4

      Venäläinen bioteknologiayhtiö perustaa tehtaan Turkuun – investoi 25 miljoonaa

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Apple-sopimus kiidätti Nokiaa

    7. 7

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    8. 8

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    6. 6

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    7. 7

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää