Norjan yrittäjämestarivannoo paikallisuuden nimiin

Julkaistu:

Inge BrigtAarbakke onNorjan ehdokasyrittäjyydenMM-kilpailuun.Hän haluaapysyä yrittäjänäkotimaisemissaan.

Etelänorjalainen maantie mutkittelee öljykaupunki Stavangerin eteläpuolella kohti 10 000 asukkaan pikkukaupunkia Bryneä.

Nenä kertoo, että karjatalous on täällä vahvasti läsnä. Reissun tarkoitus on kuitenkin muu.

Norjan ehdokas Ernst & Youngin World Entrepreneur of the Year -kilpailuun on toimitusjohtaja Inge Brigt Aarbakke, joka johtaa öljynporausteollisuudelle erikoisosia sorvaavaa Aarbakkea.

Hän on rakentanut perustamastaan yrityksestä 23 vuodessa menestyvän tukijalan kotikaupungilleen Brynelle. Ja nyt se tiedetään myös muualla Norjassa, sillä Aarbakke valittiin 2 300 yrityksen joukosta edustamaan maataan yrittäjyyden maailmanmestaruuskilpailuun, jonka finaali käydään kuun lopulla Monacossa.

Pääsy finaaliin ei vaikuta millään lailla Aarbakken ajatuksiin pysyä uskollisena kotikunnalleen Brynelle jatkossakin. Aarbakken ainut tehdas toimii Brynessä, eikä muuttosuunnitelmia ole, eikä kuulemma tule, vaikka Kiina-ilmiö on tuttu Norjassakin.

– Jos siirtäisimme tehtaamme Kiinaan, niin ihmiset pitäisi siirtää myös, Aarbakke selittää.

Taustatukea paikallisuuden arvostamiselle Aarbakke saa paitsi työntekijöiltä ja muilta paikallisilta, myös Norjan yrittäjyyskisan tuomaristolta. Aarbakken mukaan kasvun ja kannattavuuden ohella uskollisuus kotikunnalle painoi vaakakupissa valittaessa Norjan kasvuyrittäjää.

Muuttaminen olisi hankalaa sikälikin, että hän tuntee kaikki satakunta työntekijäänsä.

– Tunnen heidän vaimonsa, lapsensa, autonsa... niin ja veneensä, Aarbakke luettelee.

– Uskon, että työntekijäni arvostavat sitä, että olen kiinnostunut heistä.

Siinä kun Aarbakke tietää paljon työntekijöistään, näkee hän tärkeäksi pitää henkilökuntansa tietoisena yrityksen menosta. Tehdassalin seinälle heijastetaan päivittäin vaihtuvaa taloustietoa yrityksestä.

– Muuten hallin puolella ajatellaan, että toimiston väki tietää enemmän.

Tiedetäänkö hallissa palkkasikin suuruus?

– Kyllä.

Aarbakke näkee norjalaisen yritysilmapiirin myönteiseksi. Omasta yrityksestään hän nostaa esille sen, että Aarbakkessa insinöörit viihtyvät tehdashallin lattialla, eivät niinkään toimistossa.

– Esimerkiksi Saksassa insinööri haluaa oman toimiston ja tietokoneen.

Mutta viilattavaa piisaa Norjassakin. Työntekijöiden ja johtajien palkat ovat liian lähellä toisiaan, kruunu joutaisi vaihtaa euroon ja maa liittää EU:hun.

– Menetämme nyt bisnestä kruunun kurssin vuoksi, Aarbakke sanoo.

Aarbakke haluaa Norjan EU:hun siksi, että sen jälkeen samat lait ja määräykset pätisivät kansainvälisesti. Hän arvostaa myös rahapolitiikan vakautta EU:ssa. Norjassa korot sahaavat.

Aarbakke uskoo, että niin EU-jäsenyys kuin eurovaluuttakin toteutuvat muutamassa vuodessa.

– Norjassa on keskusteltu uuden kansanäänestyksen järjestämisestä 2006.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    5. 5

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Hakaniemen legendaarinen "Elannon tavaratalo" sai uuden omistajan

    8. 8

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    9. 9

      Professori: Pörssiin meno haastaa mielikuvan Tokmannista

    10. 10

      Brent-raakaöljyn hinta iskeytyi uusiin pohjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää