Pientalorakentaminen kirkasti puuseppien näkymät

Julkaistu:

Viron puusepänteollisuus tuo kovaa kilpailua alalle

Puusepänteollisuuden tilauskannat ovat korkeimmillaan seitsemään vuoteen. Puusepänteollisuuden yrityksillä on myös varaa investoida toimintansa kasvattamiseen, sillä yritysten kannattavuus on paras vuoden 1998 jälkeen.

Teollisuudenalaa vetää pientalorakentamisen kasvu.

– Rakennuspuusepänteollisuudessa kotimainen kysyntä on nyt niin kovaa, että isoissa yrityksissä tehdään uusia työvuoroja, Puuteollisuusyrittäjien yhdistyksen toiminnanjohtaja Mauno Rintala iloitsee.

Rakennuspuusepänteollisuus tarkoittaa esimerkiksi ikkunoiden, ovien ja portaiden valmistusta.

– Syksyllä meillä tulee olemaan kiire, tiivistää puolestaan suhdannenäkymät ylihärmäläisen ikkunoita ja ovia valmistavan Skaalan toimitusjohtaja Markku Hautanen.

Hän muistuttaa, että rakennuspuusepänteollisuus on syklistä ja kysyntä painottuu syksyyn.

– Pientalorakentaminen on vilkasta kasvukeskusten ympärillä. Lisäksi suomalaiset rakentavat loma-asuntonsa yhä useammin talviasuttaviksi, Hautanen kuvailee kysynnän kasvun syitä.

Virolaiset vyöryttävät hinnalla

Kehnoimmin puusepänteollisuudessa menee huonekaluvalmistajilla. Vienti polkee paikoillaan, ja tuontitavara jyrää kotimaiset huonekalut. Huonekaluvalmistajat odottavat vahvaa tilauskannan kasvua, mutta ainakin aiemmin ala on jäänyt odotuksistaan.

– Huonekalutuojien määrä on kasvanut, ja tuojatkin kilpailevat tiukasti keskenään. Kotimaisilla kustannuksilla esimerkiksi mäntypöydän hinnaksi tulee 300 euroa, baltialaisella hintatasolla 130, Mauno Rintala vertailee.

Viron puusepänteollisuus kilpailee myös erityisesti eteläsuomalaisten sisustuspuusepäntöitä tekevien yritysten kanssa.

Puusepänteollisuuden työpaikkojen määrä kasvoi loka–maaliskuussa kaksi prosenttia. Ala työllistää 20 000 henkilöä. Työpaikkamäärän kasvu keskittyy rakennuspuusepänteollisuuteen.

Myös suhdanneodotukset seuraavalle vuodelle ovat hyvät: tilauskannan muutosodotusta kuvaava saldoluku on korkeampi kuin puolen vuoden toteutunut kehitys.

Puuteollisuusyrittäjät palkitsivat suhdannebarometrinsä julkistuksen yhteydessä heinolalaisen Puusepänliike E. Heinosen vuoden yrityksenä. Perheyritys on tehnyt muun muassa pääministerin virka-asunnon Kesärannan uudistamisen puusepäntyöt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Fortum vahvistaa: tavoittelee merkittävää osuutta saksalaisesta energiajätistä

    5. 5

      Mitä Fortum haluaa Uniperista? Analyytikko: Venäjän ja Ruotsin voimalaitoksia

    6. 6

      Orava sai tarjouksen myös Elite Varainhoidolta

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    9. 9

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    10. 10

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    4. 4

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    5. 5

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    6. 6

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    7. 7

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    10. 10

      Liikemiehen villi visio: Joulupukille oma valtio Rovaniemen viereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    8. 8

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    11. Näytä lisää