Välipäivä vailla uutisia tai tapahtumia

Julkaistu:

Markkinat viettivät tiistaina hengähdystaukoa perjantain työvoimatilastojen aiheuttaman parin päivän vuoristoradan jälkeen. Uusia tilastoja ei saatu, ja terrorisodankin tapahtumat jäivät niukanlaisiksi. Ainoa suurempi muutos oli raakaöljyn hinnan paluu maanantain laskusta minkä aiheuttivat epäilyt Saudi Arabian kyvystä todella lisätä tuotantoaan kylliksi hintapaineiden vaimentamiseksi.

Öljyn hinnan heijastusvaikutukset varsinkin Yhdysvaltojen kulutusvetoiseen toipumiseen ovat monimuotoisia, ja Deutsche Bank vihjaa öljyn hinnan mahdollisesti jarruttavan Yhdysvaltojen talouskasvua voimakkaastikin ja vaikutusten alkavan näkyä kasvuluvuissa loppusyksystä, mikä merkitsee uusia päänsärkyjä sekä liittovaltion budjetille että kasvuodotusten varassa kehittyville osakemarkkinoille. Yhdysvaltojen tänään julkistettava maaliskuun kauppatase antaa ennusteille lisää purtavaa, kauppavajeen ennakoidaan kasvaneen hieman mikä vaikuttaa osaltaan kuun lopulla julkistettaviin tarkistettuihin kokonaistuotantolukuihin.

Osakemarkkinoilla oli hiljaista, Yhdysvaltojen teollisuusindeksit nousivat noin 0,8 prosenttia ja Nasdaq 1,9 prosenttia. Nousua vetivät Ciscon ja Intelin parantuneet odotukset. Aasiassa Japanin markkinat ovat ottaneet takaisin parin viime päivän sukellustaan, Nikkei vahvistui 1,9 ja Topix 2,2 prosenttia. Talouden kasvu vetää ulkomaista pääomaa osakemarkkinoille mikä on vahvistanut jeniäkin jonkin verran. Hang Seng on vahvistunut noin prosentin ja Kospi 2,5 prosenttia, Kospia nostaa OECD:n eilen Korean taloudelle julkistama vahva kasvuennuste. Euroopan markkinat etsivät suuntaa korkomarkkinoilta ja Ranskan tammi-maaliskuun kokonaistuotantotilastoista.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto juuttui 2,57 prosenttiin jo maanantaina, ja kymmenvuotinen vaihteli 4,77 ja 4,75 prosentin välillä. Saksan kaksivuotinen kulki 2,55 ja kymmenvuotinen 4,3 prosentissa vailla muutoksia, ja rahamarkkinoillakin on ollut rauhallista.

Valuuttamarkkinoilla dollari on luisunut eilisaamun 114 jenistä 112,6 jeniin ja euro vaihdellut 1,18 ja 1,185 dollarin välillä. Samalla euron arvo on painunut 135 jenistä 133,5 jeniin hyvin rauhallisessa kaupankäynnissä. Valuuttamarkkinat saattavat reagoida, mikäli Yhdysvaltojen kauppavaje poikkeaa odotetusta, mutta muuten tunnelmia hallitsee Yhdysvaltojen huomisten tuottajahinta- ja perjantain kuluttajahinta- ja teollisuustuotantotilastojen odottelu.

Päivän tilastouutisia hallitsee Yhdysvaltojen kauppavaje, ja erityisesti vajeen jakautuminen Kiinan, Aasian ja Japanin välillä. Öljyn hinnan odotetaan myös alkavan vähitellen vaikuttaa sekä vajeen määrään että tuontihintaindeksiin, mutta vielä tämänpäiväisiin, maaliskuuta koskeviin tilastoihin ei odoteta suurta vaikutusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    2. 2

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    3. 3

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    4. 4

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    7. 7

      Kalaa Oulusta ja palautusjuomia Suonenjoelta – Lidl vie Eurooppaan kymmeniä suomalaistuotteita

    8. 8

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    9. 9

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    10. 10

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    6. 6

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    7. 7

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    8. 8

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    9. 9

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    10. 10

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    7. 7

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää