Nosturikauppa Kiinaantuplaantui

Kiina-ilmiöverottaa kuitenkinKCI Konecranesinkunnossapitosopimustenkantaa

KCI Konecranesin omistaja-toimitusjohtaja Stig Gustavson on ensimmäisen vuosineljänneksen lukujen perusteella jo vakuuttunut siitä, että nosturibisneksen pohja on jäänyt taakse. Tammi–maaliskuu oli jo kolmas peräkkäinen jakso, jonka aikana yhtiö sai uusia tilauksia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla jaksoilla.

Alkuvuonna tilauksia kertyi 14 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, vauhdikkaimmin lisääntyi suurten erikoisnostureiden kauppa.

Liikevaihdossa käänne ei vielä pitkien toimitusaikojen vuoksi näy, mutta vuoden loppua kohden ja ensi vuonna liikevaihtokin jo kasvaa selvästi. Euromääräisiä lukuja kuitenkin latistaa euron vahvistuminen, joka puree täydellä tehollaan vasta toisella vuosipuoliskolla.

Alkuvuonna suojaukset ovat vielä jarruttaneet valuuttamuutosten vaikutuksia.

Kasvu alkoi Amerikassakin

Kaikkien konepaja- ja metalliyritysten tapaan KCI saa kiittää kysynnän kasvusta etenkin ylikuumentunutta Kiinaa, mutta selviä kasvun merkkejä Gustavson näkee myös Amerikassa.

Kiinasta KCI:lle tulleet tilaukset ja liikevaihto olivat ensimmäisellä neljänneksellä yli kaksinkertaiset viime vuoteen verrattuna. Koko Aasian osuus Konecranesin viimeksi kuluneen vuoden liikevaihdosta on jo 17 prosenttia, kun viime kalenterivuonna osuus oli 15 prosenttia.

Markkinaimun lisäksi KCI:n menestystä Kiinassa edistävät yhtiön omat investoinnit. KCI:llä on Kiinassa 20 yksikköä ja investoinnit jatkuvat. Seiniä Konecranes ei Kiinaan joudu rakentamaan, muutamat miljoonat kuluvat lähinnä koneinvestointeihin.

Pelkkää hyvää yhtiölle ei Kiina-ilmiöstä kuitenkaan seuraa. Kunnossapitobisnekselle länsiyhtiöiden tuotannon siirrot Kiinaan ovat myrkkyä. Tuotannon siirtyessä katkeavat myös kunnossapitosopimukset. Tilastojen mukaan Yhdysvalloista siirtyy Kiinaan 70 000 työpaikkaa kuukaudessa.

Viime vuonna KCI:n kunnossapitosopimusten kannan vaihtuvuus nousi ennätystasolle. Alkuvuonna tahti on hieman tasaantunut, mutta edelleen sopimuksia peruuntuu kaksinkertainen määrä normaalivauhtiin verrattuna. Sopimuskannan kato ja suuri vaihtuvuus rasittavat kunnossapidon kannattavuutta.

Ensi vuonna tulos paranee

Konecranesin seuraavista neljänneksistä on tavanomaisen vuodenkierron mukaisesti tulossa tulokseltaan selvästi päättynyttä jaksoa parempia. Yhtiö ei saa kuitenkaan selvästi sanottua, odottaako se vuosituloksen paranevan vai huononevan. Dollari kampeaa tulosta alaspäin, mutta lisääntyvä liikevaihto ja tuotannon tehostus parantavat tulosta.

Ensi vuonna kannattavuus on Gustavsonin arvion mukaan jo ”hyvin paljon paremmalla tasolla”, kun tilaukset muuttuvat liikevaihdoksi ja säästöt vaikuttavat koko vuoden ajan.

Ankeimpana pysyy sitkeästi tilanne Saksassa, jonka markkinoilla alamäki näyttää jatkuvan loputtomiin. Siihen nähden KCI:n vakaa myynti Saksassa on kelpo suoritus. KCI:lle lohtua myös tuo se, että yhtiön pahimmat kilpailijat ovat saksalaisia. Ison kotimarkkinan ahdinko vähentää saksalaisten iskukykyä myös kaukomarkkinoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    9. 9

      Kommentti: Rikkaiden leskille jopa 7 500 e/kk – jos etu viedään, tämä ryhmä kärsii

    10. 10

      Olisiko useampi Siwa tai Valintatalo voinut mennä kaupaksi? ”Kykeneviä ostajia ei ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    10. 10

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää