Intohimon vallassa

Julkaistu:

Suomen elokuva-arkisto on kansallinen muistiorganisaatio, jonka ydintehtävä on kotimaisen elokuvaperinnön säilyttäminen

Suomen elokuvatuotanto on säilynyt aika hyvin, lähes kaikki pitkät elokuvat ovat tallessa, mutta silti löytöjä pullahtaa vielä esiin.

– Tukkijoella-elokuva löytyi Amerikasta muutama vuosi sitten. Odotan edelleen, että jopa Salaviinan polttajat, ensimmäinen suomalainen pitkä elokuva, löytyisi jostakin, Suomen elokuva-arkiston johtaja Matti Lukkarila sanoo toiveikkaasti.

Elokuva-arkisto syntyi 1957 Jörn Donnerin ja Aito Mäkisen innostuksesta. Sijoituspaikaksi tuli Donnerin kellari. 22 vuotta myöhemmin arkisto siirrettiin opetusministeriön alaisuuteen.

– Se oli pelastus, ei tällainen laitos voi toimia yhdistysperustalla, Lukkarila sanoo.

Vuonna 1984 säädettiin edistyksellinen vapaakappalelaki, jonka mukaan kaikki julkisen esityksen saavat elokuvat on talletettava arkistoon.

Tulipalokiirettä pelastusoperaatiossa

Arkiston kiireisin pelastusoperaatio on kestänyt yli kolme vuosikymmentä.

Vielä 1950-luvulla kuvattiin herkälle nitraattifilmille. Vanhat filmit konkreettisesti tuhoutuivat itsestään.

– Vuonna 1972 meillä oli 2,5 miljoonaa metriä filmiä pelastettavana, nyt loppu häämöttää. Jäljellä on enää alle 100 000 metriä, Lukkarila laskee.

Seuraava iso pelastusurakka on vanhemmat värifilmit, joista värit katoavat kovaa vauhtia. Jopa 1970-luvun filmit hailakoituvat. Pelastusta odottavat monet kansalliset arvoteokset.

Restaurointi on tähän mennessä ollut perinteistä laboratoriotyötä. Käytännössä Suomessa kaikki työt tekee Finnlab Oy.

Arkisto käyttää pelastettavien filmien laboratoriotöihin vuosittain noin 200 000–300 000 euroa, päälle tulevat vielä palkkakustannukset.

Digitaalinen restaurointitulee hitaasti

Perinteisen laboratoriotyön rinnalle on kymmenisen vuotta enteilty digitaalista restaurointia. Kokemukset käytännöstä ovat olleet huikeat, mutta hinta rajoittaa vielä käyttöä.

– Se on todella kallista, Lukkarila painottaa useaan kertaan.

Elokuva-arkisto ei ole vielä restauroinut digitaalisesti yhtään täyspitkää elokuvaa.

Restauroinnissa filmi skannataan tietokoneelle ja kuvankäsittelyohjelmalla kuvista voidaan poistaa roskia tai paikata tuhoutuneita ruutuja.

– Teuvo Tulion Laulu tulipunaisesta kukasta -elokuvan digitaalisesta restauroinnista ovat neuvottelut käynnissä, apulaisjohtaja Mikko Kuutti sanoo.

Kuutti tuo esiin digitaalisen restauroinnin etiikan. Kun tekniikka mahdollistaa hienon korjailun, on vaara, että työtä mestaroidaan liikaa.

– Lopputulos ei saisi olla parempi kuin alkuperäinen, Kuutti muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    3. 3

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Kiina harkitsee avautuvansa lisää ulkomaisille sähköauton valmistajille

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    7. 7

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    8. 8

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    9. 9

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    10. 10

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    10. 10

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    11. Näytä lisää