Trollhättaniin 70 leffayritystä viidessä vuodessa

Suomalaismaakunnat haluavat toistaa ruotsalaisen Trollhättanin menestyksen. Pikkukaupungista on reilussa kymmenessä vuodessa kasvanut merkittävä elokuvatuotantokeskus, ja tuotannot jättävät alueelle satoja miljoonia kruunuja vuosittain.

Alueella on kuvattu jo satakunta pitkää elokuvaa, muun muassa Dancer in the Dark, Fucking Åmal ja Dogville.

Viiden viime vuoden aikana alueelle on syntynyt 70 uutta media- ja elokuva-alan yhtiötä. Trollhättanissa tehostetaan parhaillaan alan koulutusta yhdessä yliopiston ja aikuiskoulutuskeskusten kanssa. Alueella asuu jo paljon alan osaajia.

Film i Väst -organisaatio rahoittaa maksimissaan kolmasosan alueella kuvatusta elokuvasta. Film i Västiä rahoittavat paikalliset julkishallinnon tahot, EU:n aluekehitysrahasto ja Ruotsin elokuvasäätiö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    2. 2

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    3. 3

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    4. 4

      Turun seudulla puhutaan jo uudesta Nokiasta

    5. 5

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    6. 6

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    7. 7

      Näin YIT:llä: Koeasu ensin, osta sitten

    8. 8

      Konkaripalomies Tapio kertoo työn arjesta: ”Tyttö hyppäsi syliin – ihanaa, kun tulitte!”

    9. 9

      Kansa rynnisti asuntokaupoille Turussa – näin se on näkynyt hinnoissa

    10. 10

      SAK: Työn perässä muuttamista helpotettava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    2. 2

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    3. 3

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    4. 4

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    5. 5

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Turun seudulla puhutaan jo uudesta Nokiasta

    10. 10

      Asuntomarkkinoiden hintakuilu kypsytti yrittäjän: ”Oraakkelit kertovat mitä hyvänsä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    9. 9

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää