Italia pyytää lisäaikaa budjettivajeensa hoitoon

Julkaistu:

Italian julkisen talouden vaje vaatisi jo EU:lta rankaisutoimia

Italia painostaa EU-maiden valtiovarainministereitä, jotta nämä eivät antaisi maalle ennakkovaroitusta liian suureksi paisuneesta budjettivajeesta vielä ensi viikon Ecofin-neuvostossa.

Euroopan komissio on vaatinut varoituksen antamista, sillä se ennakoi Italian julkisen talouden vajeen nousevan tänä vuonna 3,2 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Ensi vuonna komissio ennustaa vajeen nousevan jo neljään prosenttiin bkt:sta.

Italia on pyytänyt Ecofin-neuvoston kokouksia valmistelevalta talous- ja rahoituskomitealta kahden kuukauden lisäaikaa, jona aikana se lupaa etsiä keinot budjettivajeen pienentämiseen. Italia saa mitä suurimmalla todennäköisyydellä jatkoaikansa, vaikka harvat ministereistä uskovat Italian olevan tosissaan.

Vaalitaistelua käyvä pääministeri Silvio Berlusconi lupaa leikata ensi vuonna tuloveroja jopa kuudella miljardilla eurolla piristääkseen kasvua. Vuonna 2006 veroleikkaukset olisivat vielä suuremmat.

Berlusconilla ei ole kuitenkaan selkeitä suunnitelmia, mitä julkisia menoja hän pystyisi leikkaamaan veronalennusten kattamiseksi.

Hän puhuu kovaan ääneen 12,5 miljardin budjettisäästöistä, jotka eivät koskisi kuitenkaan koulutusta, terveydenhuoltoa tai sosiaaliturvaa.

Portugalin vajepaisuu jälleen

Budjettialijäämät työllistävät EU-maiden valtiovarainministereitä entistä enemmän. Ecofin-neuvosto vapauttaa ensi viikolla Portugalin liiallisen alijäämän menettelystä, sillä maan budjettivaje putosi viime vuonna 2,8 prosenttiin bkt:sta.

Portugali on kuitenkin jo tänä vuonna kasvattanut vajettaan niin paljon, että komissio joutuu pikapuolin esittämään uudelleen rankaisutoimia Portugalia vastaan.

Hollannin ja Britannian vajeet ovat myös ylittäneet sakkorajat. Komissio pitää tarpeellisena sakkomenettelyn aloittamista ainakin Hollantia vastaan.

Komissio käynnistää ensi viikolla liiallisen alijäämän menettelyn Kreikkaa ja kuutta uutta jäsenmaata kohtaan. Julkisen talouden vaje ylittää kolme prosenttia bkt:sta Puolassa, Tshekissä, Unkarissa, Slovakiassa, Kyproksella ja Maltalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    3. 3

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    4. 4

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    9. 9

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    10. 10

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    6. 6

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    7. 7

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    8. 8

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää