Fiskarsin markkinat ovat vahvistumassa

Wärtsilän muuttuminen osakkuusyhtiöksi ja dollarin heikentyminen peittävät tuloskunnon varovaisen kohentumisen

Tärkeiden Pohjois-Amerikan markkinoiden myönteinen kehitys lämmitti Fiskarsia vuoden alkukuukausina. Euroopasta hyviä markkinauutisia on toistaiseksi kertynyt vain Pohjoismaista ja Itä-Euroopasta.

Lupaava markkinakehitys on Fiskarsin mukaan jatkunut myös toisella vuosineljänneksellä, millä on suuri merkitys puutarhatyökalujen valmistajan vuositulokseenkin. Gerber-merkkisten retkeily- ja vapaa-ajantuotteiden myynti lisääntyi USA:ssa tammi– maaliskuussa 60 prosenttia vuoden takaisesta. Keittiövälineet ovat alkuvuodesta käyneet hyvin kaupaksi Pohjoismaissa, ja toiminta Britanniassa on yhtiön mukaan lähtenyt käyntiin.

Konsernin liikevaihto jäi tammi–maaliskuussa vuodentakaista pienemmäksi. Euron tuntuva vahvistuminen suhteessa USA:n dollariin selittää pudotuksen valtaosin, sillä paikallisissa valuutoissa Fiskarsin liikevaihto pysyi sentään entisellään. Kurssimuutosten ja USA:n toimintojen saneerausten vuoksi Pohjois-Amerikan osuus Fiskarsin liikevaihdosta putosi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 57 prosenttiin. Vielä kaksi vuotta sitten osuus oli kymmenisen prosenttiyksikköä suurempi.

Tulosvertailu mutkistui

Fiskarsin muutokset vaikeuttavat tulosvertailua. Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Fiskars keräsi 26,5 miljoonan euron sijoitustuotot, joista valtaosa oli Wärtsilän osinkoja veronhyvityksineen. Fiskarsin tulos ennen satunnaiseriä oli tuolloin 36 miljoonaa euroa.

Tänä keväänä Fiskars nosti omistusosuutensa Wärtsilästä 21,2 prosenttiin. Äänivaltaosuus kasvoi 28,7 prosenttiin. Fiskars muutti jo tammi– maaliskuun osavuosikatsauksessaan Wärtsilän osakkuusyhtiökseen, joten Wärtsilästä tänä vuonna tulleet osingot on eliminoitu tuoreimmasta konsernituloksesta.

Sen sijaan Fiskarsin ensimmäisen vuosineljänneksen tulokseen sisältyy aikaisemman 19,2 prosentin omistusosuuden mukainen osuus Wärtsilän tuloksesta eli 3,2 miljoonaa euroa. Muista pitkäaikaisista sijoituksista kertyi tuottoja yhteensä 1,3 miljoonaa euroa.

Fiskarsin teollisen toiminnan liiketulos parani vuodessa neljänneksen. Tuotevalikoiman järkeistäminen on parantanut kannattavuutta. Tammi–maaliskuussa liikevoittoa kertyi noin kahdeksan prosenttia liikevaihdosta eli hieman paremmin kuin vuosi sitten ja ratkaisevasti paremmin kuin viime vuoden jälkipuoliskolla.

Paljon silti riittää vielä parannettavaa Euroopassa ja rapakon takana. Toimitusjohtaja Heikki Allosen tiimiä auttaa nyt kuitenkin vahvistuva myötätuuli.

Tuloskunnon kohennuksen jälkeen jääkin suuri kysymys, mikä on ehrnroothilaisen pörssiyhtiön tulevaisuus. Suuri omistusosuus Wärtsilästä askarruttaa ulkopuolisia ja pitää yllä fuusiospekulaatioita. Mittava toiminta kaukana Suomesta lisää yhtiön ulkomaille myynnin todennäköisyyttä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    3. 3

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    4. 4

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    5. 5

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Suri ei ole täysin tyytyväinen Nokian kehitykseen

    8. 8

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    9. 9

      Stora Enso yllätti tulosparannuksella

    10. 10

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    4. 4

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    5. 5

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    6. 6

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    9. 9

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää