Raitaa kaulassa

Julkaistu:

Muoti: Tämän kevään solmio on ehdottomasti vinoraitainen. Väreistä suositaan keltaisen eri sävyjä ja oranssia, rohkeimmat valitsevat hempeän pastellivärin. Kauneimmat solmiot ovat aina silkkiä.
Vinoraita on selvästi suosituin kuosi. Ruutu- ja kukkakuoseja näkyy tänä keväänä vähemmän. Asukokonaisuus voi olla jopa täysin raidallinen: raidallinen puku ja paita yhdistetään raidalliseen solmioon. Kuulostaa hurjalta, mutta näyttää tyylikkäältä, miestenvaateliike Feren pukeutumisneuvoja Aila Puhakka sanoo.

– Suosittu vinoraita on tosin niin klassinen kuosi, että esimerkiksi Armanin solmioista 80 prosenttia on vinoraitaisia vuodesta toiseen. Painokuvioita on tänä keväänä vähemmän, mutta upeilla kudonnoilla saadaan näyttävyyttä solmioihin. Sesongin paidatkaan eivät ole sileitä, vaan niissäkin on maskuliinista kudontaa. Muodikkaimmat paidat ovat pysty- tai vinoraitaisia, liikkeenharjoittaja Lotta Kerttula miestenvaatettaja Solosta selvittää.

Kevään solmiovalikoima on Kerttulan mukaan vaaleine ja raikkaine sävyineen hyvin monipuolinen. Se on merkki siitä, ettei muotia tarvitse enää seurata niin orjallisesti.

– Keltaisen sävyjä näkyy kuitenkin paljon. Painokuvia ei niinkään näy, vaan solmioiden kuosit ovat graafisia. Graafinen linja onkin tasapainoisempi ja dynaamisempi. Bisnespukeutumisessa kehottaisin joka tapauksessa välttämään elefantteja ynnä muita nalle puheja, jotka murentavat auttamattomasti kantajansa uskottavuutta, Kerttula painottaa.

– Uusi solmio päivittää koko asukokonaisuuden. Nykytrendin mukaan solmujen pitää olla näyttäviä, ja siksi kravatitkin on tehty muhkeiksi runsaan sisätyön avulla. Jos haluaa ison solmukkeen, kravatti täytyy solmia englantilaisittain. Solmioneuloja käytetään nykyisin vähän, Puhakka sanoo.

Kesän vaatemuoti on saanut vaikutteita hempeästä 50-luvusta, mikä heijastuu myös solmiovalikoimaan.

Puhakan mukaan rohkeimmat kietaisevat kaulaansa huurretulla vaaleanpunaisella tai -sinisellä terästetyn solmion. Kesän pellavapukujen kanssa sopii hyvin myös pellava- tai puuvillasekoitesolmio.

Kerttula määrittelee solmion miehen koruksi, jolla voidaan helposti muuttaa asukokonaisuuden ilmettä.

– Solmion merkitys ensivaikutelman luomisessa on oleellinen, koska ihmistä katsotaan aina ensimmäiseksi kasvoihin. Solmio on korostaja tai habituksen vahvistaja. Se ei saa olla liian hyökkäävä, mutta voi kuitenkin olla tehokeino.

Kroatiasta maailmalle. Kunnia kravatin käytön leviämisestä kaikkialle maailmaan kuuluu kroaateille. Kroatialaiset palkkasoturit taistelivat Ranskan kuninkaan Ludvig XIII:n joukoissa 1600-luvulla, jolloin ranskalaiset ihastuivat kroaattien tyylikkäisiin ja värikkäisiin silkkihuiveihin. Sen jälkeen solmion käyttö levisi nopeasti Euroopan hovien kautta muualle maailmaan. Kravatti-nimitys lienee peräisin kroatiankielisestä kroaattia tarkoittavasta sanasta "hrvat", jonka h:n ranskalaiset äänsivät k:na. Nykyään trendikkäimmät solmiot tehdään Italiassa. Maan kravattiosaaminen on keskittynyt Pohjois-Italian Comoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Pihlajalinna kohensi hieman tulostaan – toimitusjohtaja pettyi

    5. 5

      Käänne tapahtui: Viroon reissataan nyt enemmän kuin Ruotsiin

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    10. 10

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    5. 5

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    6. 6

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    9. 9

      Ekonomisti yllättyi: Näin paljon Suomessa palkitaan lapsia arvosanoista

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää