Ura, arki ja lapset

Julkaistu:

Työelämä: Kahden uran lapsiperheen ajankäyttö on aikamoista tasapainoilua. Arki muistuttaa jatkuvaa kilpajuoksua kelloa vastaan, ja aikataulut sorvataan minuutin tarkkuudella. Lisäajan hankkiminen onnistuu kuitenkin monin tavoin, ja sen hinta voi osoittautua luultua edullisemmaksi.
Lapsiperheiden vanhemmat tekevät tutkitusti pitkää työpäivää, ja eniten ylitöitä paiskivat pienten lasten isät. Työt kulkeutuvat usein kotiin, ja monen vanhemman tietokone hurahtaa käyntiin lasten mentyä nukkumaan.

Haastava työ on tietysti merkittävä voimavara arjen pyörittämiseen, mutta oravanpyörän tahtia voi tarvittaessa myös hidastaa. Keinot ovat yhä useamman käsillä.

Työaikapankkia eli vapaaehtoista työajan säästö- ja lainausjärjestelmää käytetään monella työpaikalla. Kaikkiin töihin pankki ei sovellu, mutta jotkut vanhemmat voivat työaikojaan sommittelemalla raivata lapsilleen enemmän aikaa.

Työministeriön tutkijan Juha Antilan mukaan jo yli puolella palkansaajista on mahdollisuus tallettaa aikaa pankkiin. Tutkijan mielestä koko työajan perusasetelma on muuttumassa.

– Ehdottomat rakenteet, joissa työntekijällä ei ole sanansijaa, ovat väistymässä joustavampien ratkaisujen tieltä. Tuloksella on merkitystä, ei enää sillä milloin työt tehdään. Työaikapankin käyttö yleistyy edelleen, joskin sen toimivuutta täytyy vielä parantaa.

Lyhennetty työaika on lakisääteinen mahdollisuus lapsen toisen kouluvuoden päättymiseen saakka. Useimmiten valitaan 30 tunnin työviikko tai kuuden tunnin työpäivä, mutta työnantajan kanssa voi sopia mistä tahansa muustakin järjestelystä.

Oy Gustav Paulig Ab:n laatupäällikkö, diplomi-insinööri Katariina Aho on tehnyt nelipäiväistä työviikkoa lähes kaksi vuotta.

–  Perheelle omistetut perjantait ovat antaneet paljon enemmän kuin työajan vähentämisestä viidenneksellä voisi kuvitella. Oma hyvinvointini heijastuu suoraan perheen hyvinvointiin. Perheessämme on yksinkertaisesti hyvä fiilis, kolmen alle 10-vuotiaan lapsen äiti tiivistää.

Halu olla mukana lasten arjessa oli Ahon ratkaisun ykkössyy.

– Perjantaisin virittäydymme viikonloppuun ja hoidamme käytännön asioita, jolloin itse viikonloppu tuntuu pidemmältä. Aikaa jää myös kiireettömään oleiluun.

Työviikon lyhentäminen ei välttämättä romuta perheen taloutta, koska verot ja päivähoitomaksut kevenevät palkan alentuessa.

Kelan osittaista hoitorahaa maksetaan elokuusta alkaen myös lyhennettyä työaikaa tekeville eka- ja tokaluokkalaisten vanhemmille.

– Elintasomme ei ole kärsinyt ratkaisustani. Joitakin ylimääräisiä hankintoja on ehkä jäänyt tekemättä, mutta mistään olennaisesta emme ole joutuneet luopumaan, Aho painottaa.

Aho rohkaisee etsimään yksilöllisiä ratkaisuja arjen onnen lisäämiseen.

– Kannattaa tarttua tilaisuuteen, jos on yhtään pyöritellyt mielessään ajatusta työajan lyhentämisestä.Vanhempana olisi tylsää katua, ettei viettänyt lasten kanssa enemmän aikaa. Työelämässä ehtii paahtaa 40 vuotta, joten muutama vuosi panostusta perheeseen ei tuhoa kenenkään uraa.

– Jostakin syystä varsinkin korkeasti koulutetut pelkäävät putoavansa kelkasta jättäessään työnteon vähemmälle. Jos yksi projekti jää pois, niin entä sitten? Osaaminen ja oppimiskykyhän eivät katoa minnekään, Aho muistuttaa.

Ahon työnantaja on suhtautunut myönteisesti työajan lyhentämiseen.

– Työnantajani on onneksi enemmän kiinnostunut työn tuloksista kuin työpaikalla vietetyistä tunneista. Lyhennetty työaika on monesti järjestelykysymys, ja monet kiireiset asiat voi tarvittaessa hoitaa etätyönä. Sitä paitsi olen sitä tehokkaampi työntekijä, mitä paremmin elämäni on tasapainossa. On surullista, jos työn määrä ja kiire ovat ainoat hyvyyden ja tehokkuuden mittarit.

Ministeriön Juha Antila viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan organisaatio menestyy sitä paremmin, mitä enemmän ihmiset saavat päättää omista asioistaan. Tuloksiin päästään pelivaraa antamalla, ei käskyttämällä.

Joustavista työaikaratkaisuista ennustetaan tulevaisuuden rekrytointivalttia.

– Tasapainoa työn ja muun elämän välillä arvostetaan yhä enemmän. Työnantajien suhtautumisesta yksilöllisiin työaikaratkaisuihin tulee yhä keskeisempi rekrytointitekijä. Pelkkä raha ei enää motivoi, henkilöstöä itsekin rekrytoiva Aho tietää.

Yhä useammassa perheessä työskentelee tätä nykyä ulkomaalainen au pair. Au pairin toimenkuva sisältää moninaisia kotitöitä lastenhoidosta ruuanlaittoon, ja 30 tunnin viikkotyöajan voi jakaa myös iltoihin ja viikonloppuihin.

– Parasta au pairissa on joustavuus ja pysyvä hoitosuhde lapsiin. Valintakriteerit kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan. Tärkeitä ovat ajokortti, itsenäisyys ja lastenhoitokokemus, espoolainen kolmen lapsen äiti Maarika Mattheiszen sanoo.

– Samalla lapset voivat oppia vierasta kieltä. Esimerkiksi meidän lapsemme ovat oppineet au paireiltamme saksaa. Etenkin pienemmät lapset suhtautuvat ennakkoluulottomasti vieraskieliseen hoitajaan.

Asumisen ja ruuan lisäksi au pairille maksetaan vähintään 252 euron kuukausirahaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    2. 2

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    3. 3

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    4. 4

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    7. 7

      EU aloittaa tutkinnan Bayerin Monsanto-kaupasta

    8. 8

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    9. 9

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    10. 10

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    7. 7

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    8. 8

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    9. 9

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää