OP-ryhmä jatkaa kovaa taistoa markkinaosuuksista

Korkokilpa ei ole syönyt osuuspankkien tulosta

Osuuspankkiryhmä on jatkanut aggressiivista kasvustrategiaansa jo toista vuotta tuloksen siitä kärsimättä. Se jatkoi tuloksensa parantamista ja samalla markkinaosuuksiensa kasvattamista alkuvuonnakin.

Muiden tuottojen kasvu muun muassa vilkastuneen arvopaperikaupan ansiosta on korvannut jälleen sen, minkä matala korkotaso ja markkinaosuuskilpa kutistuvine marginaaleineen on syönyt rahoituskatteesta.

Vaikka pääosa tuloskasvusta syntyikin sijoitustuottojen kasvusta, niin itse peruspankkitoiminnallakaan ei ole häpeämistä, kun senkin palkkiotuotot kasvoivat selvästi ja kulut pidettiin kurissa, arvioi Osuuspankkikeskuksen toimitusjohtaja Reijo Karhinen.

– Olosuhteisiin eli matalaan korkoympäristöön nähden tuloskehitystä voi pitää hyvänä, Karhinen sanoo.

OP-ryhmän liikevoitto kasvoi 18 prosenttia nousten 136 miljoonaan euroon. Otto- ja antolainauksesta syntyvä rahoituskate sen sijaan supistui seitsemän prosenttia pudoten 194 miljoonaan euroon.

”Asuntolainakilpaei hellitä”

Pankkiryhmä onnistui jälleen kasvattamaan markkinaosuuttaan niin luotonannossa kuin talletuksissakin. Takkiinsa se sen sijaan otti henkivakuutusmarkkinoilla ja rahastoissa, joissa markkinaosuudet supistuivat.

OP-ryhmän markkinaosuus luotoista nousi 30,1 prosenttiin, kun sen osuus viime vuoden lopussa oli 29,8 prosenttia. Asuntoluotoissa osuus kasvoi prosentin kymmenyksen 34,6 prosenttiin. Talletuksissa osuus kakusta paisui reippaammin eli 32,8 prosenttiin viime vuoden lopun 31,6 prosentista.

Kilpa asuntolainamarkkinoilla on kevään aikana kiristynyt uudestaan.

– Ei ole mitään merkkejä kilpailun hiljenemisestä niin kauan kun korkotaso pysyy matalana ja kotitalouksilla on vahva usko omaan tulevaisuuteensa, arvioi Osuuspankkikeskuksen toimitusjohtaja Reijo Karhinen.

Asuntoluottokilpaa on Karhisen mukaan myös mahdollista jatkaa tuloksen kärsimättä, kun kovan kysynnän synnyttämä volyymikasvu korvaa kapeiksi kutistuneet marginaalit.

Yritysluotonanto sen sijaan supistui yritysten investointien pysyessä jäissä.

Epävarmuus siirsisäästöt pankkitileille

Talletusten markkinaosuus kasvoi reippaammin, mutta sen kasvulla on myös kääntöpuolensa. Karhinen arvioi, että talletuskasvu näkyy markkinaosuuden menetyksenä henkivakuutuspuolella. OP-ryhmän markkinaosuus henki- ja eläkevakuutusten maksutulosta putosi 17 prosenttiin viime vuoden lopun 18,3 prosentista.

– Asiakkaat ovat siirtäneet varojaan talletuspuolelle odottamaan eläkesäästämiseen liittyvän veroepävarmuuden selviämistä, Karhinen sanoo.

Eläkevakuutusten verokohtelun muuttumiseen liittyvä epävarmuus hyydytti kaikkien yhtiöiden eläkevakuutuskaupan jo viime vuoden lopulla.

Osuuspankkien asiakkaat kuitenkin pelästyivät muita enemmän ja Karhisen mukaan myös pankin säästöhenkivakuutusten myynti tyssäsi täysin, vaikka uudistukset eivät niihin vaikutakaan. Hän uskoo kaupan vauhdittuvan, kun epävarmuudet ratkeavat.

Viime vuonna OP-ryhmä kahmi henkivakuutuksissa markkinaosuutta vauhdilla nousten markkinakakkoseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiset juovat entistä laatutietoisemmin – ”Ei enää ihan sitä halvinta”

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Raija Tapion huima ura: Laboratorionhoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    9. 9

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    10. 10

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    9. 9

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    9. 9

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää