Sanoja lainaamassa

Julkaistu:

Täytyy tunnustaa, että jouduin sivistyssanakirjasta tarkistamaan, mitä tarkoittaa portaali. Olin oppinut sen web-version, mutta sanan alkuperä, näyttävä sisäänkäynti, ei ollut minulle tuttu. Epäilen, että useat muutkin ovat tällä sanalla sivistyneet.

Yleiskielen tai muiden aihealueiden sanoja on lainattu koko tietotekniikan historian. Aluksi siihen ei ollut niin paljon tarvetta, mutta kun ala on arkipäiväistynyt, pitää kielenkin arkipäiväistyä. Jos lainaamisessa onnistuu, auttaa se ihmisiä ymmärtämään. Jos lainaamisessa ei onnistuta, sotketaan asioita. Onneksi useimmiten onnistutaan.

Leimallista kielenhuollolle ja sanastotyölle on suurenmoinen vakavuus. Näillä asioilla ei leikitä. Riitoja saadaan aikaan ja vitsailla ei saa. Kieltämättä on tärkeää, että termistö pysyy yhtenäisenä, mutta kun ei ole absoluuttista totuutta. Kieli kehittyy omia reittejään ja aikojaan.

Onnistumisia jaepäonnistumisia

Atk-sanakirjatoimikunnalla on suuri joukko nappiosumia. Paljon sanoissa on käännöksiä alkukielestä, mikä ei sekään ole tietysti automaattista toimintaa, mutta omiakin hyviä löytöjä on. Tiedostojen imurointi on kuvaava. Hahmo on suorastaan runollinen. Etä-alkuiset ovat menestyneet.

Loistava esimerkki epäonnistumisesta on cookien suomentaminen. Olemme joutuneet nielemään evästeen, vaikka se on roskaste. Cookien tausta lienee kiinalaisten ravintoloiden fortune cookiessa. Rapean kuoren sisällä on viesti paperilapulla. Kuvaa kohtuullisesti. Eväste on lähellä evästä, mutta ei selitä mistä on kyse. Atk-sanakirjan kuitti ei ole parempi.

Aina ei sanakirjatoimikunta pärjää kilpailussa. Sanan arkkitehtuuri käytössä on omaksuttu amerikkalainen tapa eikä suomalaista varsin rajoittunutta. He ovat pyristelleet vastaan. It-arkkitehtuuri tyyppisiä ilmauksia käytetään yhteyksissä, joissa yleiskielessä puhuttaisiin lähinnä rakennesuunnittelusta, jos edes siitäkään. It-arkkitehtuurit ovat liian usein huuska-arkkitehtuuria.

Vähän sinne päin

Eivät virus ja epidemia verkossa ole tarkalleen esikuviensa kaltaisia, mutta auttavat ymmärtämään. Kenttä on pieni ollakseen kenttä. Jos luonnossa näkisi jotain noin pientä, tavailisi sanaa läikkä.

Kanavalla on monta merkitystä, mutta niin sillä on muillakin aloilla. Avain avaa lukot ja salatut viestit, mutta tekee paljon muutakin. Asema on suora käännös eikä se kovin hyvin avaudu yleiskielen kautta. Vanha vitsihän menee bussit pysähtyy linja-autoasemalla, junat rautatieasemalla ja minulla on työasema.

Edellisestä atk-sanakirjan versiosta löytyi sana jöstikka, joka lienee lainattu henkilökohtaista palstoilta. Näistäkin huolimatta suuri kiitos kuuluu atk-sanakirjatoimikunnalle. Työ on tehnyt alasta ymmärrettävämmän.

Kirjoittaja työskentelee projektipäällikkönä valtiovarainministeriössä hallinnon kehittämisosastolla. Sähköposti Olli-Pekka.Rissanen@vm.fi

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää