Söder lupaa aloittavansa lennot uudestaan syksyllä

Julkaistu:

Maakuntien urheilupomojen ja liikemiesten yhtiö keskeytti lentotoimintansa ja lomauttihenkilöstönsä
Viime vuoden lopulla aloittanut Söder Airlines keskeytti maanantaina lentotoimintansa ja lomautti kaikki 30 työntekijäänsä. Toimitusjohtaja Tommi Söderin mukaan yhtiö päättää jatkosta tämän viikon loppuun mennessä. Yhtiö lensi Tampereelta ja Turusta Pohjois-Suomeen ja ehti aloittaa lennot myös Tallinnaan.

Yhtiön tiedotteen mukaan liisatun Saab 2000 -potkuriturbiinikoneen tekniset ongelmat ja niistä aiheutuneet katkokset ”ovat aiheuttaneet yhtiölle kestämättömät kustannukset”. Lentokone siirrettiin tehtaalle maanantaina.

Toimitusjohtaja Söderin mukaan tekniset ongelmat eivät ole koko syy toiminnan keskeyttämiseen. Tampereen ja Turun urheilupomoista ja liikemiehistä koostuva hallitus päätti yksinkertaisesti ottaa aikalisän.

– Ei haluttu rasittaa firmaa (hiljaisella) kesäkaudella, vaan haluttiin turvata kasvun ja kehittymisen mahdollisuudet. Jatkamme ensi syksynä, Söder vakuuttaa.

Söder kehuu koneen olleen hiihtosesongin aikaisilla Lapin-lennoilla lähes täysi. Sen sijaan alkukeväästä aloitetuilla Tallinnan-lennoilla matkustamossa oli tyhjiä tuoleja niin paljon, että yhtiön keskimääräinen kapasiteetin käyttöaste valahti runsaaseen 40 prosenttiin. Viidessä kuukaudessa yhtiö lennätti yhteensä 13 500 matkustajaa.

Söder myöntää, että siivet eivät olisi taloudellisesti kantaneet hiljaiseksi tiedetyn kesäkauden jälkeen. Lisäksi Tallinnan-reitin surkea menestys huolestutti johtoa, eli kesäkaudeksi suunniteltuihin Euroopan-lentoihin ei ollut enää haluja.

Osakeantiratkaisuvaiheessa

Jos toiminta ensi syksynä käynnistyy uudestaan, yhtiöllä saattaa olla käytössään uudenmerkkinen lentokone tai kaksi.

Söder lupailee myös uudenlaista hinnoittelua. Hiihtokaudella Lapin-reitit kestävät korkeammat hinnat, mutta kaupunkilennoilla hintoja pitää laskea. Reittivalikoiman suhteen Söderin visiot ovat myös maltillistuneet, eli vain kotimaa ja lähialueet ovat realistista toimintaympäristöä.

Söder Airlinesin toiminnan jatkuminen edellyttää keskeytyksen vuoksi rauenneen ansiolentoluvan korvaamista uudella. Matkustajien ja tavaran kuljettamiseen tarvittava liikennelupa joutui sen sijaan vain Ilmailulaitoksen ”hyllylle”.

Apulaisjohtaja Reijo Lamberg sanoo lentoturvallisuushallinnon tarkistavan jatkamisen edellytykset, jos Söder Airlines ryhtyy käynnistämään lentotoimintaansa pitkän tauon jälkeen.

Söder Airlinesin vanhoille osakkaille suunnattu runsaan miljoonan euron anti jatkuu vielä tämän viikon. Maakuntien lentopalveluita parantamaan tähdänneellä Söder Airlinesilla on noin 80 osakasta, joukossa useita jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummolan mukanaan tuomia urheilijoita ja seura-aktiiveja.

Kummolan jälkeen hallituksen puheenjohtajan nuijaa on heiluttanut jääkiekkoseura Ilveksen johtotehtävissä toimiva Jouni Jääskeläinen. Turusta lentoyhtiöön ovat panostaneet muun muassa hampurilaisyrittäjä Heikki Salmela ja suursijoittaja Rauno Puolimatka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    2. 2

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Näin vanhat asunnot kävivät kaupaksi kesäkuussa – katso suurimpien kaupunkien tilanne

    7. 7

      Öljyntuottajat yrittävät saada öljyn hinnan nousuun Pietarissa viikonloppuna

    8. 8

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    9. 9

      Metson osakkeen rivakka lasku jatkuu pörssissä

    10. 10

      Kysely: Suomalainen ottaa autokaupoille mukaan makutuomarin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    5. 5

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    6. 6

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    7. 7

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää