Adsek pyristelee irti keskikastista

Julkaistu:

Vuosikausien vakaa kehitys ja kelpo tulos, mutta kenellä? Tamperelais-helsinkiläisen mainostoimiston Adsekin toimitusjohtaja Harri Helén haluaa Adsekista tunnetumman ja kiinnostavamman.

– Olemme monin tavoin hyvää keskitasoa, mutta keskimaastossa vaanii kuoleman kuoppa, sanoo autosta Tampereen ja Helsingin väliltä tavoitettu Helén. Reitti on tullut tutuksi viime vuosina, jolloin toimistolla on ollut työpiste Helsingissä. Vuosi sitten se kypsyi täysimittaiseksi mainostoimistoksi. Erillistä yhtiötä siitä ei ole tarkoitus tehdä.

Helsingin vetovoima perustuu monen asiakkaan osoitemuutokseen. Selvää myös on, että moni toiveissa oleva asiakassuhde solmitaan pääkaupunkiseudulla. Projektijohtajien Paula Hoffstedtin ja Peter Bruunin luotsaama 11 hengen joukko Helsingin Eerikinkadulla on jo laajentanut asiakaskuntaa lääkeyhtiöihin. Helén puhuu hyvinvointiryhmän asiakkaista. Toinen aluevaltaus on asumisen ja kodinsisustuksen alalla.

Helsinkiin Adsek menetti vuodenvaihteessa yhden pitkäaikaisen asiakkaansa, ainoan pääkaupunkiseudun ulkopuolella mainontaansa tehneen automerkin, Citroënin.

– Töitä teemme sen eteen, että vahvalle osaamisellemme automainonnassa löytyisi käyttöä, Helén toteaa.

Hyvin tehty työ on hänen mukaansa yksi parhaista keinoista lisätä kiinnostavuutta.

– Mainoskilpailut ovat toinen, mutta niihin me hitaat hämäläiset emme vielä ole ottaneet osaa.

Alan valtavirrasta poiketen Tampereen 42 adsekilaista yhdessä Helsingin kollegojensa kanssa onnistuivat kasvattamaan myyntikatetta viime vuonna 3,2 miljoonaan euroon. Tänä vuonna päästään Helénin mukaan vielä parempaan.

Henkilöstöä on lisätty myyntikatekasvua vinhemmin. Tehokkuudesta tinkiminen on ollut sijoitus asiakastyytyväisyyteen.

– Haluamme, että jokainen asiakas tietää saavansa tarpeeksi tekijöitä projekteihinsa. Asiakaskuntamme on laaja.

Helsingissä Adsekilla on sisartoimistona maan ykköstoimisto SEK&GREY, joiden molempien taustalla on maan suurin markkinointiviestintäkonserni Salomaa Yhtiöt Oy.

– Vahva ja vakavarainen omistaja on mahdollistanut uuden strategiamme mukaiset toimenpiteen, Helén kiittää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    5. 5

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    6. 6

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    7. 7

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    8. 8

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    9. 9

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    10. 10

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    8. 8

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    9. 9

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää