Kohenevattalousnäkymät nostavatkorkoja

Julkaistu:

Euroopan kahden vuoden lainojen korot ovat korkeimmilla tasoillaan kolmeen kuukauteen. Korkomarkkinoita heikentävät kohenevat talousnäkymät.

Euroalueen teollisuuden luottamus vahvistui yllättäen huhtikuussa kolmen vuoden huippuunsa.

Paranevat näkymät euroalueella pienentävät todennäköisyyttä, että EKP leikkaisi vielä kahdessa prosentissa olevaa ohjauskorkoaan. Saksan korkea työttömyys ja euroalueen takkuileva teollisuustuotanto ovat pitäneet yllä spekulaatioita, että EKP saattaisi vielä keventää rahapolitiikkaansa.

Chicagon ostopäälliköiden indeksi ja Michiganin yliopiston luottamusindeksi olivat ennakoitua paremmat. Ne eivät kuitenkaan saaneet aikaan suurempia liikkeitä. Amerikkalaisten kulutus nousi ennakoitua vähemmän maaliskuussa, mikä pönkitti iltapäivästä korkomarkkinoita.

Torstaina USA:n bkt-tilaston hintadeflaattori kertoi inflaatiopaineiden nousseen, mikä osaltaan lisää spekulaatioita Fedin koronnostosta. Saksan kahden vuoden lainan korko liikkui illansuussa 2,48 prosentissa, jossa laskua kahden korkopisteen verran. Saksan kymmenen vuoden lainan korko oli tullut alas yhden korkopisteen 4,19 prosenttiin. Suomen uuden vuonna 2015 erääntyvän lainan korko oli 4,36 prosentissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    6. 6

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    7. 7

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    8. 8

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    9. 9

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    10. 10

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää