Yli puolet Tekes-rahoituksesta pk-yrityksiin

Tekesin rahoitus suuntautui vuonna 2003 entistä voimakkaammin pk-yrityksille. Lähes 60 prosenttia yritysrahoituksesta kohdistui pk-yrityksille ja jopa 70 prosenttia yritysrahoituksesta suuntautui alle 500 henkilön yrityksille.
Viime vuoden aikana kaikkiaan 517 uutta asiakasta käynnisti Tekesin rahoittaman projektin. Uusista asiakkaista valtaosa oli pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Kaikkiaan Tekes rahoitti 1142 yrityksen projekteja.

Rahoitusmuodoista valmistelurahoituksen suosio kasvoi.

- Valmistelurahoitushakemusten ja myönteisten päätösten määrä nousi kolmanneksella edellisvuoteen nähden, asiantuntija Jussi Verhelä Tekesin vaikuttavuusarviointiyksiköstä sanoo.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle myönnetyn projektirahoituksen määrä lisääntyi vuoteen 2002 verrattuna.

- Alueiden kehittymistä edistettiin, sillä yritysrahoituksesta suhteellisesti enemmän kohdistui kasvukeskusten ulkopuolelle kuin kasvukeskuksiin. Tutkimusrahoitus puolestaan kasvoi Pirkanmaalla suhteellisesti eniten eli kymmenellä miljoonalla eurolla, Verhelä kertoo.

Tulosodotukset säilyivät tavoitteessa

Pk-yritysten tuotekehitysprojektien odotetaan synnyttävän uutta liikevaihtoa 20-kertaisesti myönnettyyn rahoitukseen nähden.

Liikevaihdon kasvuodotukset laskivat hieman vuoteen 2002 verrattuna, mutta säilyivät silti tavoitetasolla. Tähän vaikuttanee Tekesin mukaan omalta osaltaan talouden epävarmuus. Toisaalta odotusten voi myös nähdä muuttuneen realistisemmiksi. Tulosodotukset vaihtelevat eri teknologia-alueilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    4. 4

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    7. 7

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    8. 8

      Venäjän keskuspankki laski ohjauskorkoaan odotettua enemmän

    9. 9

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    10. 10

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    9. 9

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää