Pelkkä EU-jäsenyys ei tee valuutasta eurokelpoista

Julkaistu:

Huomenna Euroopan unionin täysjäseniksi liittyvillä kymmenellä maalla on vielä paljon matkaa yhteisvaluutta euron käyttöön ottoon. Liittyjämaat eivät myöskään ole mitenkään yhtenäisiä suhteessaan yhteisvaluuttaan, vaan osa niistä on jo kytkenyt valuuttansa siihen kiinteällä kurssilla.

Osa liittyjämaista on kytkenyt valuuttansa eri valuutoista koostuviin koreihin, muutamat antavat valuuttojensa kellua vapaasti. Vapaata kelluntaa ovat soveltaneet myös kolme taloudeltaan suurinta uutta jäsenmaata eli Puola, Unkari ja T?ekki. Niiden osuus kymmenen liittyjämaan kokonaistuotannosta on Eurostatin lukujen mukaan yhteensä hieman alle 80 prosenttia. Koko laajentuneen EU:n kokonaistuotannosta niiden osuus jää vähän alle kolmeen prosenttiin.

Puolan zloty on heikentynyt parin vuoden aikana euroon verrattuna selvästi enemmän kuin Unkarin forintti tai T?ekin koruna. Eurosetelien ja kolikoiden käyttöön oton jälkeen yhteisvaluutta on vahvistunut zlotyyn nähden 34 prosenttia, kun sen arvo forintteina ja korunoina on pysynyt selvästi vakaampana.

Zloty on heikentynyt euroon nähden jopa enemmän kuin öljynviennistä riippuvainen ja siksi käytännössä dollariin sitoutunut rupla: ruplissa mitattuna euron arvo on vuoden 2001 lopusta lukien noussut hieman yli 29 prosenttia.

Forinttia vastaan euro vahvistui viime vuoden alussa nopeasti ja kävi lähes kymmenen prosenttia korkeammalla kuin vuoden 2001 lopun taso, mutta tuolloin syynä olivat Unkarin taloutta ravistelleet uudistukset. Tämän vuoden alusta lukien forintti onkin toipunut nopeanlaisesti ja tehnyt paluuta kohti vuoden 2001 lopun euroarvoaan. Koruna on käyttäytynyt näistä kolmesta vakaimmin, ja se jopa vahvistui euroa vastaan vuoden 2002 alkupuoliskolla maahan tehtyjen investointien nostettua valuutan kysyntää.

Forintin ja korunan euroarvojen säilyminen selvästi zlotya vakaampina kertoo paitsi Unkarin ja T?ekin talouksien voimakkaasta integraatiosta Saksaan myös Puolan talousongelmien laajuudesta. T?ekin taloudella on sekä maaraja Saksan läntisen osan kanssa että vanhastaan hyvät yhteydet varsinkin Saksan eteläosien teollisuuden kanssa.

Unkari on vastaavassa asemassa Itävallan kanssa, minkä lisäksi se toteutti hieman vuosituhannen vaihteen jälkeen joukon eurokuntoon tähtääviä talousuudistuksia, joten se on tavallaan jo valmistautunut liittymään yhteisvaluuttaan.

Puolan taloudelta sen sijaan puuttuvat T?ekin ja Unkarin maantieteelliset edut: Sen ja Saksan välisen rajan takaa löytyy entinen Saksan itävyöhyke, josta ei ole vetämään naapurin taloutta vauhtiin. Neuvostomiehitys onnistui myös hävittämään Saksan ja Puolan teollisuuksia ja talouksia ennen maailmansotia yhdistäneet tekijät, minkä vuoksi talouksien integroitumisestakaan ei ole odotettavissa Puolalle samanlaista apua kuin T?ekille ja jossain määrin Unkarille. Korkea työttömyysaste kertoo Puolan teollisuuden tarvitsevan heikompaa zlotya, ja talous kaipaa muutenkin kipeästi rakenteidensa ja erityisesti maanviljelyssektorin uudistamista ennen kuin maa voi liittyä yhteiseen valuuttaan.

Uudistuksia odotellessa on todennäköistä, että zloty jatkaa heikentymistään sekä euroa että naapurivaluuttojaan vastaan ja että valuuttakurssin epävarmuudesta johtuva riskilisä pitää Puolan korkotasoa naapurimaita korkeammalla. Lyhytaikaisen keskuspankkirahoituksen korko on 6,75 prosenttia, kun se euroalueella on kaksi ja T?ekissä kolme prosenttia.

Puolan keskuspankin pääjohtaja Leszek Balcerowicz arvioi jokin aika sitten, että maan on hyvin hankala yltää eurojäsenyyteen tavoitteensa mukaisesti vuonna 2007. Maailmanpankki arvioi Puolan liittyvän eurojärjestelmään todennäköisesti vasta vuonna 2009 tai 2010.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    4. 4

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    7. 7

      Vastaliike Amazonille – eurooppalaiset toimijat yhdistävät voimansa

    8. 8

      Näille vuokranantajille maksettiin eniten asumistukea – katso lista

    9. 9

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    10. 10

      Fed piti USA:n ohjauskoron ennallaan – taseen supistaminen alkaa ”melko pian”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    9. 9

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    11. Näytä lisää