M-real lähtee kilpailijoitaan syvemmältä

Suojaus- ja rahoituskustannukset vetivät tuloksen tappiolle

Paperi- ja kartonkiyhtiö M-realin tammi–maaliskuun tulos jäi tukevasti tappiolle. Yhtiön varsinainen toiminta nousi loppuvuoden kauhuluvuista niukasti kannattavaksi, mutta liikevoitto ei heti jatkossakaan riitä rahoituskustannuksiin.

M-realin tulos ilman kertaeriä oli 28,3 miljoonaa euroa miinuksella, kun vuosi sitten se oli 38 miljoonaa voitolla. Varsinaisen toiminnan liikevoitto jäi nollaan, kun tehtailla syntynyt parinkymmenen miljoonan voitto hupeni valuuttasuojaus- ja hallintokuluihin.

Liikevoittoprosenttien perusteella M-real näyttää pudonneen kahden muun metsäjätin kyydistä. Yhtiöistä yksikään ei ole tällä hetkellä erityisen kannattava, mutta velkainen M-real lähtee ennakoituun nousuun takamatkalta Stora Ensoon ja UPM:ään nähden.

Yhtiön rahoituskustannukset (35 meur) eivät ole vuodessa vähentyneet lainkaan. Velka on lyhentynyt, mutta huonot luottoluokitukset nostavat sen hoitokustannuksia. Eilen luottoluokittaja S&P laski yhtiön luokitusnäkymät vakaista negatiivisiksi.

Huhti–kesäkuuntulos heikompi

Toinen selvä ero yhtiöiden välillä on koneiden käyttöasteissa. M-realilla ne ovat sekä papereissa että kartongeissa edelleen alle 90 prosenttia, kun sen toimitusmäärät eivät lisääntyneet yhtä paljon kuin kilpailijoilla.

Stora Enson tapaan M-realin liikevoitto syntyi lähinnä kartongeilla. Painopapereista vaikeuksissa on etenkin ylitarjonnasta kärsivä aikakauslehtipaperi, jonka toimitukset laskivat selvästi. Päällystetyt hienopaperit ovat toipumassa, ja vuodessa kymmeneksen romahtaneita hintoja on nyt nostettu 5–7 prosenttia.

– Ensimmäiset sopimukset uusilla hinnoilla on tehty. Kun myös toimitusmäärät ovat kasvaneet, pidämme tätä orastavan elpymisen merkkinä, arvioi toimitusjohtaja Jouko M. Jaakkola.

Varovaisia puheet ovat siksikin, että kevätkesällä kysyntä aina laskee ja hintapito on koetuksella. M-real arvioi huhti–kesäkuun tuloksensa heikentyvän nyt raportoidusta.

Metsäliiton tuloskymmenesosaan

Päällystämättömät hieno- eli toimistopaperit olivat ainoa laatu, jossa M-realin liikevoitto heikkeni loppuvuoteen verrattuna. Toimitukset ovat lisääntyneet niin vähän, että vuodessa yli kymmenen prosenttia pudonneita hintoja on vaikea nostaa.

Tasaista tulosta tekevän Metsä-Tissuen M-real myi tammikuussa. Se pudotti osaltaan liikevoittoa mutta toi vastineeksi 195 miljoonan euron myyntivoiton.

M-realin liikevaihto on noin 60 prosenttia Metsäliitto-Yhtymän liikevaihdosta. Yhtymän toiseksi suurin yhtiö on puutuoteteollisuusyhtiö Finnforest, jonka liikevaihto nousi 471 miljoonaan euroon mutta tulos ennen satunnaiseriä jäi 3,8 miljoonaa euroa tappiolle.

Puukauppaa harjoittavan Metsäliitto Osuuskunnan osinkotuottojen kaunistama tulos oli 40 miljoonaa euroa, puukaupasta tulosta jäi yhdeksän miljoonaa.

Koko Metsäliitto-Yhtymän tulos ennen satunnaiseriä oli 5,5 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli lähes kymmenkertainen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    6. 6

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    7. 7

      Suursijoittaja kehuu talouden vetoa – ”Yllättävintä on ollut euroalueen pirteä kasvu”

    8. 8

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    9. 9

      Teuvan Siwa sulki ovensa – sokea Pekka murehtii, miten pärjää uudessa kaupassa

    10. 10

      Kela aloittaa sisäisen selvityksen tukikaaoksesta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    4. 4

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää