Elisa putosi – loppuvuoden näkymät pettymys

Julkaistu:

Helsingissä osakekurssit laskivat laajalla rintamalla vilkkaana tulospäivänä. Tulosjulkistajista eniten putosivat Stonesoft, Elisa, Done ja Evia. Nokiaa painoivat Financial Timesin tiedot Nokian reippaista hinnanalennuksista tietyissä puhelinmalleissa sekä markkinaosuushuolet. Odotetusti tappiollisen tuloksen julkistanut M-real halpeni vajaat kolme prosenttia.

Myös muualla Euroopassa suunta oli alaspäin. Kurssilasku lieveni Helsingissä päivän lopulla USA:n osakemarkkinoiden loivan nousun vuoksi. Hex-yleisindeksi heikkeni 1,7 prosenttia ja painorajoitettu portfolioindeksi 1,4 prosenttia.

Elisan kurssi putosi runsaat 13 prosenttia 11,41 euroon, kun yhtiö arvioi, että loppuvuoden kannattavuus jää selvästi ensimmäisen neljänneksen tasosta markkinapanostusten ja hintaeroosion vuoksi. Elisan osake nousi kolmanneksi vaihdetuimmaksi Nokian ja Stora Enson jälkeen.

– Suurin pettymys varmaan on, että yhtiö odottaa heikompaa kannattavuutta vuoden loppua kohti. Elisa on kuitenkin ollut restrukturointi- ja kustannusleikkaustarina ja markkinoilla katsotaan, että tämä potentiaali olisi nyt jo täysmääräisesti ulosmitattu. Eli ne hyödyt, joita uudelleenjärjestelyjen ja kustannusleikkausten kautta on tavoiteltu, olisi jo saatu ja tästä eteenpäin trendi ja odotukset kannattavuuden suhteen ovat taas huonompaan suuntaan, Mandatumin analyytikko Esa Hirvonen sanoi.

Elisan mukaan kilpailu matkapuhelinliittymistä on ollut kovempaa kuin yhtiö vielä viime vuoden tulosta julkistaessaan uskoi.

Nokian kurssi heikkeni 2,2 prosenttia 12,06 euroon. Tutkimusyhtiö Strategy Analytics arvioi Nokian markkinaosuuden pudonneen tammi–maaliskuussa 29,2 prosenttiin.

– Eniten Nokiaa ovat painaneet FT:n tiedot, että Nokia polkenut aggressiivisesti hintoja eli se on tuonut tietyissä malleissa hintojaan alas jopa 25 prosenttia markkinaosuuksiaan säilyttääkseen. Tämä aiheuttaa huolta katteen rapistumisesta, eräs välittäjä arvioi.

Tietoturvayhtiö Stonesoft rojahti 20,9 prosenttia 0,68 euroon. Yhtiön tulos pysyi alkuvuonna selvästi miinuksella, vaikka tappio kutistui. Laskukärjen osakkeisiin kuuluivat myös tappiotaan hieman kutistanut Done ja tuloksensa alkuvuonna puolittanut Evia.

Odotetusti tappiollisen tuloksen julkistaneen M-realin B-osake pakitti 2,6 prosenttia. Yhtiö odottaa toisen neljänneksen tuloksen jäävän tammi-maaliskuuta heikommaksi. Luottoluokitusyhtiö S&P muutti M-realin luokitusnäkymät vakaista negatiivisiksi.

Keskon B-osake heikkeni 0,6 prosenttia. Yhtiön alkuvuoden tulos pysyi edellisvuoden tasolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    3. 3

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    6. 6

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Saksan talouden kasvu yllätti – vauhti kovinta kuuteen vuoteen

    9. 9

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää