Venäjän osakemarkkinoilla pelätään Yhdysvaltain korkojen nostoa

Julkaistu:

Dollarinvahvistuminenkatkaisi jo hurjanpörssinousun

Vuoden alussa rajusti kasvaneet Venäjän osakemarkkinat ovat olleet parin viime viikon ajan nopeassa laskussa. Yli 30 prosentin kasvuun vuoden alussa kiihtynyt ja historiallisen huippunsa 12. huhtikuuta saavuttanut venäläinen RTS- pörssi-indeksi putosi 13 prosenttia parissa viikossa.

Markkinoilla lasku liitetään yleisesti dollarin vahvistumiseen ja Yhdysvaltain todennäköiseen koronnostoon.

– Dollarin arvon nousu lisää paineita raaka-aineiden ja erityisesti Venäjän talouteen vaikuttavan raaka-öljyn hinnan laskulle. Sijoittajat pelkäävät myös Yhdysvaltain koronnostoa, joka saattaa vähentää rahan määrää Venäjän osakemarkkinoilla sekä alentaa öljyn ja muiden raaka-aineiden hintoja korottamalla dollarin kurssia, moskovalaisen Troika Dialog -sijoitusyhtiön tekninen analyytikko Denis Agaponov sanoo.

Hänen mukaansa raaka-ainemarkkinat ovat jo muutenkin lähellä syklistä huippuaan ja hintalaskua on odotettavissa.

Kupla haihtuinopeasti

Vielä jokin aikaa sitten Venäjän osakemarkkinoille pelättiin muodostuvan kuplan kurssien noustessa kohisten. Viime vuonna RTS-indeksi kasvoi lähes 60 prosenttia.

– On ainakin kaksi tekijää, jotka antavat oikeuden puhua ainakin jonkinlaisesta ylikuumenemisesta, Venäjän liittovaltion finanssiviraston johtaja Oleg Vjugin sanoi hiljattain Vedomosti-talouslehden haastattelussa.

Hänen mukaansa ylikuumenemiseen johtivat sijoittamisesta innostuneet venänäläiset ja Yhdysvaltain keskuspankin löysä rahapolitiikka, joka oli tuonut Venäjälle paljon halpoja sijoitusdollareita.

Vjugin varoittaa, että Yhdysvaltojen koronnosto johtaa kurssien laskuun Venäjällä.

– Kansainvälinen likvidideetti on nostanut indeksejä. Venäjän pörssi-indeksit siis laskevat, jos Yhdysvaltain keskuspankki nostaa korkoa. Jos korkoa nostetaan vähitellen, kurssien kasvu vain pysähtyy ja jatkuu sitten hitaasti alaspäin.

Kaikki analyytikot eivät kuitenkaan katso dollaria syylliseksi kurssien laskuun.

– Dollarin vahvistuminen saattaa jopa vahvistaa osakemarkkinoita, jos venäläiset yritykset lähtevät hakemaan obligaatioiden sijasta rahaa osakemarkkinoilta, moskovalaisen Aton- sijoitusyhtiön pääanalyytikko Peter Westin sanoo.

Hänen mukaansa venäläiset öljy-yhtiöt myös hyötyvät vahventuvasta dollarista. Niiden kulut Venäjällä ovat ruplissa, mutta tulot ulkomailta dollareissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Nokian osake jatkaa vahvassa nousussa – kurssi yli +7 %

    4. 4

      Härkis nousi suosioon Suomessa – Kauhavalle tulee uusi tehdas

    5. 5

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    6. 6

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää