Johto vähenee ja äly lisääntyy poliisiautoissa

Julkaistu:

Poliisin pakettirunkoiset autot eli mustat maijat muuttuvat älykkäämmiksi samalla, kun johtojen tarve vähenee. Kyseessä on oululaisen IWS Internationalin toimittama johdinjärjestelmä.

Poliisin autojen järjestelmiä uusitaan ainakin kolmen vuoden ajan noin sadan auton vuositahdilla. Nyt solmittu sopimus sisältää option myös toimituksista vuosille 2007 ja 2008.

Volkswagen Transportereiden alustat ja sisustamattomat korit rakennetaan valmiiksi Iisalmessa Profile Vehiclesissä, jonne IWS toimittaa johdotusjärjestelmät.

Lähtötavoitteenavirransäästö

Poliisin tekniikkakeskuksen ja IWS:n viime keväänä käynnistetyn esitutkimusprojektin taustana oli muun muassa pyrkiä vähentämään sähköllä toimivien lisälaitteiden aiheuttamaa virrankulutusta. Uusi järjestelmä mahdollistaa myös haluttujen toimintojen ohjelmoinnin ja automaattisen valvonnan.

Älykkäämpien poliisiautojen järjestelmä koostuu keskusyksiköstä, ohjauspaneelista sekä lisälaitteita ohjaavista noodeista. Järjestelmän äly on keskusyksikössä ja lisälaitteita ohjaavissa noodeissa.

Toistaiseksi poliisiautojen johdotuksen älykkyys kuitenkin jää järjestelmätoimituksen tekniikasta IWS:ssä vastaavan Ari Lapin mukaan autojen sisälle eli tietoa akuista ja muista lisälaitteista ei siirretä ohjauspaneelia kauemmas eikä tietoa myöskään tuoda autojen keskusyksikköön tai noodeihin muista taustajärjestelmistä.

Can- ja Virve-liitännät

IWS:n mukaan yrityksen järjestelmän etuna on sen virran- ja datansyötön hallinta modulaarisella rakenteella, jossa on vain viisi erilaista komponettia. Se mahdollistaa suunnittelu-, valmistus- ja asennusaikojen sekä järjestelmän johtomäärän oleellisen vähentämisen. Lisäksi järjestelmätoiminnot voidaan uudelleenohjelmoida pc:llä ilman korin johdotuksen muutoksia.

Ulkoisia liitäntöjä järjestelmään on rakennettu can 2.0 (controller area network) -ajoneuvoväylään ja myös Virve-viranomaispuhelinverkkoon.

Jo 1980-luvulla Boschin toimesta alkunsa saaneen can-väylän lisäksi ajoneuvojen elektroniikkaa on pyritty verkottamaan vuonna 1998 seitsemän autovalmistajan perustaman Lin Consortiumin lin- (local interconnect network) -väylästandardiksi. Sen 2-versio julkistettiin viime syksynä.

Oulussa ja Hyvinkäällä toistakymmentä henkilöä työllistävä IWS International on perustettu vuonna 1992. Tuotantovaiheeseen tuotekehitysyrityksenä aloittanut yritys on päässyt muutaman viime vuoden aikana. Se on toimittanut tähän mennessä noin kaksi sataa ajoneuvojärjestelmää, joista suurimman osan Profile Vehiclesin rakentamiin ambulansseihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    6. 6

      TVO:n luottoluokitus laski

    7. 7

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Näin toimii uusi mobiilimaksu Suomessa – yksi iso pankki puuttuu joukosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää