Teknologiarahat takaisin korkeatasoisella liiketoimintaosaamisella

- Vain kansainvälisesti korkeatasoisella liiketoimintaosaamisella voidaan varmistaa, että teknologian tutkimukseen ja kehitykseen investoidut varat maksavat itsensä takaisin yhteiskunnalle, Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara kertoo.
Viime vuonna Tekes rahoitti liiketoiminta­osaamisen kehittämiseen painottuvia projekteja 32 miljoonalla eurolla. Liiketoimintakokonaisuus arvioidaan kaikissa rahoituspäätöksissä.

- Vanha malli, jossa tutkimus, tuotekehitys, markkinointi ja kansainvälistyminen seuraavat toisiaan peräkkäisinä vaiheina, ei enää toimi, Saarnivaara toteaa.

- Kiristyvä kilpailu vaatii, että tuotekehitys ja liiketoimintaosaamisen kehittäminen on toteutettava rinnakkain toisiinsa nivoutuvina prosesseina, kuten parhaiten menestyvät yritykset tekevät.

Markkinatietoa tarvitaan

Tuotekehitys ja jopa tutkimuskin tarvitsevat tuekseen markkinatietoa ja asiakaskohderyhmien tuntemusta. Tekes voi myöntää rahoitusta liiketoiminta­suunnitelmien ja markkina-analyysien laatimiseen, kun ne toteutetaan osana tuotekehitysprojektia. Tekes on panostanut myös teknologia-asiantuntijoidensa kykyyn arvioida teknologian lisäksi yritysten liiketoiminnallista osaamista ja valmiuksia.

Alkuvuonna Tekes otti käyttöön uuden rahoitusmuodon teknologiayritysten perustamiseen. Teknologiayrityksen perustamisvaiheen pääomalaina jakaa yrittäjän riskiä, kun tämä perustaa kansainvälisesti kilpailukykyiseen liiketoimintaan tähtäävän teknologiayrityksen.

Juuri päättyneessä kevään haussa perustamis­lainaa haki Tekesin mukaan noin 80 perustettavaa yritystä. Lainan enimmäismäärä hakijaa kohden on 100 000 euroa.

Yritysten tutkimus- ja kehitysinto kasvussa

Tammi-maaliskuussa 2004 Tekes päätti rahoittaa 758 tutkimus- ja kehitysprojektia yhteensä 157 miljoonalla eurolla. Sekä rahoitettujen projektien lukumäärä että myönnetty rahoitus kasvoivat kolmanneksella edellisestä vuodesta.

Rahoituksesta lähes 77 miljoonaa euroa kohdistui yritysten tutkimus- ja kehitysprojekteihin ja 80 miljoonaa euroa yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten projekteihin. Yritys­asiakkaita oli kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 376, joista lähes puolet oli Tekesille uusia asiakkaita. Yrityksille suunnattu rahoitus painottui edelleen pienille ja keski­suurille yrityksille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Saksan talouden kasvu yllätti – vauhti kovinta kuuteen vuoteen

    7. 7

      Nokia ja Apple sopivat patenttikiistansa – luopuvat kaikista kanteista

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää