Eforen anti alkaa kasvulupauksin

Teholähteitä valmistava Efore Oyj arvioi meneillään olevan toisen neljänneksen liikevoiton paranevan merkittävästi viime vuodesta ja liikevaihdon kasvavan 20-30 prosenttia. Yhtiö ilmoitti käynnistävänsä osakeantinsa 28. huhtikuuta.
Helmikuun alussa alkaneen Eforen toisen neljänneksen tähän mennessä toteutuneen myynnin, tilauskannan ja asiakkaiden ennusteiden perusteella yhtiö uskoo ripeän kasvun jatkuvan.

Efore ilmoitti maaliskuun alussa kaksinkertaistavansa Kiinan Suzhoussa siaitsevat tuotantotilansa investoimalla pintaliitosladonta- ja testauslaitteisiin. Yhtiö arvioi saavansa uudet tilat käyttöön jo ensi kesänä.

Päivän anti

Efore ilmoitti käynnistävänsä 28. huhtikuuta osakeannin, jossa suomalaisille ja kansainvälisille institutionaalisille sijoittajille tarjotaan enintään 3 240 000 uutta osaketta.

Anti päättyy viimeistään 29. huhtikuuta kello 17, ja keskeytetään ylimerkintätilanteessa. Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkaa Helsingin Pörssissä arviolta 3. toukokuuta.

Uudet osakkeet yhteensä vastaavat noin 16,2 prosenttia Eforen osakepääomasta ja äänistä.

Eforen pääomistajat, Hannes Fabritius, Pirkko Fabritius, Esko Tammivuori ja Timo Syrjälä sitoutuvat ilman pääjärjestäjän kirjallista suostumusta olemaan myymättä osakkeitaan 45 päivään järjestämissopimuksen allekirjoittamisesta lukien.

Efore julkistaa kuuden kuukauden osavuosikatsauksensa kesäkuun ensimmäisenä päivänä.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    2. 2

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    3. 3

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    4. 4

      Maailman suurin keinotekoinen aurinko on komea näky: ”Jos menisit samaan huoneeseen, palaisit heti”

    5. 5

      Ranskan Le Pen villitsi kannattajiaan: ”Euroopan unioni tulee kuolemaan”

    6. 6

      Britanniassa otetaan käyttöön uusi kolikko – kauppajätti joutuu tekemään massiivisen kärryremontin

    7. 7

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    8. 8

      Vertailu paljasti Suomen maksuhäiriöisimmät kunnat ja postinumerot

    9. 9

      Trump: Saksa on Natolle isoja summia velkaa

    10. 10

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    2. 2

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    3. 3

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    6. 6

      Maailman suurin keinotekoinen aurinko on komea näky: ”Jos menisit samaan huoneeseen, palaisit heti”

    7. 7

      Ranskan Le Pen villitsi kannattajiaan: ”Euroopan unioni tulee kuolemaan”

    8. 8

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    9. 9

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    10. 10

      Vertailu paljasti Suomen maksuhäiriöisimmät kunnat ja postinumerot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää