Puolalaisethamstraavat sokeriaja rakennustarpeita

Julkaistu:

Tästä puhutaan: EU:n uusista jäsenmaista selvästi suurin eli Puola astuu unioniin hallituskriisin kourissa.

Kansansuosionsa miltei kokonaan menettänyt pääministeri Leszek Miller on luvannut jättää vasemmistohallituksen eronpyynnön heti itälaajennuksen jälkeen eli toinen toukokuuta.

Presidentti Aleksander Kwasniewskin entinen talouspoliittinen neuvonantaja Marek Belka on yrittänyt koota jo kuukauden uutta kabinettia, mutta hän on tuoreimman tiedon mukaan heittämässä pyyhkeen kehään. Uudeksi hallituksenmuodostajaksi on nousemassa nykyinen puolustusministeri Jerzy Majdzinski.

Tätä pelätään: Puolalaisten liittymistä EU:hun varjostavat kansalaisten uskon hiipuminen unionin siunauksellisuuteen.

Viime kesäkuussa järjestetyssä kansanäänestyksessä saavutettu noin 70 prosentin unionisuosio on pudonnut peräti yli kymmenen prosenttiyksikköä.

Enemmistö kansasta pelkää Puolan kykenevän hyödyntämään EU-jäsenyyttään vain marginaalisesti ja jäävän EU-hunajaa jaettaessa vanhojen jäsenmaiden jyrän alle.

Puolalaiset ovat hyvin murheissaan eritoten Saksan ja Itävallan uusien EU-maiden kansalaisten vapaalle liikkumiselle sorvaamasta seitsemän vuoden siirtymäajasta.

Tätä toivotaan: Puolan keskuspankin pääjohtaja Leszek Balcerowicz vaatii hallitusta supistamaan ripeästi budjettivajeen alle kolmen prosentin bruttokansantuotteesta ja pitämään julkisen velan kurissa eli korkeintaan 60 prosentissa.

Aiempaa tiukempi talouskuri mahdollistaisi Balcerowiczin mukaan Puolan pääsyn Emu-järjestelmään vuoteen 2009 mennessä.

Talouskasvun ennakoitu 5–6 prosentin kasvuvauhti lähivuosina luo erinomaiset edellytykset Puolan julkisen talouden talkoille.

Ajankohtaista EU-laajentumisen alla: Populististen ryhmien kannatuksen jyrkkä kasvu ja vasemmiston kannatuksen nopea lasku on paljastanut puolalaisten pessimismin.

Varsinkin Varsovassa ihmiset ovat ilmaisseet huolensa kahden suurimman populistipuolueen yhteisen kannatuksen äkillisestä hypähdyksestä jo lähes 40 prosenttiin.

EU-jäsenyyden mukanaan tuomat lukuisat hinnankorotukset ovat viime aikoina näkyneet kaupoissa, kun hyllyjä on ostettu urakalla tyhjiksi erityisesti sokerista. Myös roimasti kallistuvia rakennustarvikkeita on hamstrattu ennätystahtia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seppälää haetaan konkurssiin

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    6. 6

      Helsingin pörssiin on tulossa taas uusi yhtiö

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Palovaroitin ei reagoinut kyllin herkästi – malli vedettiin markkinoilta

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    4. 4

      Seppälää haetaan konkurssiin

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    8. 8

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    9. 9

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    9. 9

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää