Säästöt ja lumikasat hidastivat Lassila & Tikanojaa

Asiakkaiden säästöt ja lumikasat notkauttivat alkuvuonna Lassila & Tikanojan vauhtia. Kehitys oli hivenen odotettua heikompi, sillä yhtiö on näyttänyt parantavan menoaan suhdanteiden suunnasta välittämättä. Pieni pettymys näkyi osakekurssin noin 4,5 prosentin putoamisena.

Taloussanomat löysi hiljattain selvityksessään kuusi pörssin päälistan yhtiötä, jotka kasvattivat kolme vuotta kestäneen laskusuhdanteen ajan sekä liikevaihtoaan että tulostaan (10.3.2004). Yksi näistä oli juuri L&T.

Yhden neljänneksen notkahduksesta ei voi vielä tehdä suuria johtopäätöksiä. Kausivaihtelut ovat suuria L&T:n bisneksessä, ja ensimmäinen neljännes tuo aina yhtiölle pienimmät tuotot. Siksi pienet euromenetykset näkyvät suurempina prosentteina kuin myöhemmillä neljänneksillä.

L&T teollisuuspalvelu-ryhmän liikevaihto laski viime vuoden vastaavasta jopa 13 prosenttia ja tulos painui tappiolle. Kehitykseen vaikutti eniten kannattamattomien yksiköiden lopettaminen, mutta myös asiakkaiden säästöt näkyvät. Etenkin paperi- ja selluteollisuus säästi puhtaanapidossa.

Kiinteistöpalveluissa yhtiön liikevaihto kasvoi, mutta tulos puolittui. Siivoustarve väheni, kun asiakkaiden käyttämät tilat pienenivät. Jonkin verran näkyy myös se, että tiloja on siivottu aiempaa harvemmin. Tulokseen iski myös poikkeuksellisen runsasluminen talvi.

L&T:n iloksi lähes puolet liikevaihdosta tuova Ympäristöpalvelut-ryhmä kasvatti sekä liikevaihtoaan että voittoaan. Suomalaiset eivät ole siis vielä alkaneet säästää jätehuollossa.

L&T uskoo bisneksen kääntyvän parempaan ensineljänneksen jälkeen. Teollisuuspalveluissa kysyntä on jo vilkastunut maaliskuussa, mikä kertoo yhtiön mukaan patoutuneen kysynnän purkautumista.

Alkuvuodesta yhtiö odotti euromääräisen tuloksen paranevan, mutta nyt tavoitteena on pitää tulos viimevuotisella tasolla.

– Silloin loppuvuoden tuloksen täytyy olla vähän viimevuotista parempi, mikä on haasteellista. Ennustaminen ensimmäisen kvartaalin jälkeen on kyllä äärimmäisen vaikeaa, sanoo toimitusjohtaja Jari Sarjo.

Kotimaisia yritysostoja yhtiö aikoo jatkaa edelleen. Kiinteistöpalveluissa löytyy satoja pieniä ostokohteita. Ulkomailla yhtiön katseet ovat edelleen Venäjällä ja Baltiassa.

– Venäjällä on tarkoitus aloittaa toiminta jossain mittakaavassa, mutta mittakaava on kiinni monesta muustakin kuin meistä, sanoo Sarjo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    9. 9

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    10. 10

      Kommentti: Ranskan vaalien jälkeen tilanne ei ole mitenkään business as usual

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää