Rautaruukki, Saunalahti ja Huhtamäki vahvassa vedossa

Julkaistu:

Viikko käynnistyi varovaiseen nousuun Helsingin pörssissä. Saunalahti Group oli vahvassa vedossa kerrottuaan muuttuvansa virtuaaliverkko-operaattoriksi ja kannattavuutensa paranevan reilusti. Viime viikolla tuloksensa julkistanut Huhtamäki nousi reippaasti kuten myös Rautaruukki, joka julkaisi tuloksensa yllättäen pari päivää ilmoitettua aikaisemmin. Nokian nousuvauhti sen sijaan hyytyi kaupankäynnin loppumetreillä.

Hex-yleisindeksi ylsi 0,4 prosentin ja portfolioindeksi 0,7 prosentin nousuun. Vaihtoa kertyi 633 miljoonaa euroa.

Teräsyhtiö Rautaruukki paransi selvästi tulostaan alkuvuonna. Viestintäjohtaja Esko Lukkarin mukaan Rautaruukin hallitus päätti aikaistaa tulosjulkistusta kahdella päivällä, koska alkuvuoden tulos ylitti reilusti markkinoiden ennakko-odotukset. Tammi-maaliskuussa yhtiön tulos ennen satunnaiseriä oli 63 miljoonaa euroa. Rautaruukin kurssi kallistui 2,7 prosenttia 6,88 euroon.

Internet- ja teleoperaattori Saunalahden kurssi hypähti vajaat seitsemän prosenttia 1,30 euroon myönteisten kannattavuusnäkymien siivittämänä. Saunalahti ilmoitti, että se aikoo vahvistaa mobiilipalvelujaan muuntumalla palveluoperaattorista virtuaaliverkko-operaattoriksi. Nykyisen katetason Saunalahti odottaa selkeästi paranevan kovasta kilpailutilanteesta huolimatta.

Nokian kurssi päätyi 2,93 euroon, jossa laskua 0,2 prosenttia. Nokia kertoi toimittavansa mikroaaltoradioratkaisun Vodafone Hungarylle.

Tänään tuloksensa julkistava UPM halpeni 0,2 prosenttia 15,93 euroon. Stora Enson R vahvistui sen sijaan 0,7 prosenttia 11,33 euroon. Huhtamäki kallistui 5,6 prosenttia 11,40 euroon.

KCI Konecranes toimittaa kahmaripukkinosturin Bristolin satamaan Britanniaan. Uutinen sai myönteisen vastaanoton markkinoilla ja osake kallistui 3,6 prosenttia 32,63 euroon.

Metso kertoi myyvänsä tienrakennuskoneita valmistavan Dynapac-ryhmän pohjoismaiselle pääomasijoittaja Altorille 275 miljoonan euron kauppahintaan. Metso heikkeni 0,7 prosenttia 11,32 euroon.

Tuloksensa alkuvuonna tuplanneen ohjelmistoyhtiö Solteqin kurssi heikkeni prosentin 1,98 euroon.

Iltapäivällä Enskilda Securities toteutti sisäisen kaupan, jossa 38,8 miljoonaa WM-Data Novon osaketta vaihtoi omistajaa. Määrä vastaa 95 prosenttia yhtiön osakkeista. Kaupan myötä pohjoismainen WM-data -konserni sai omistukseensa WM-Data Novon koko osakekannan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Miksi Suomen talous kasvaa? Koska sinä velkaannut

    9. 9

      Finnair: Aasian-liikenne kaksinkertaistuu odotettua ripeämmin

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    8. 8

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    9. 9

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    10. 10

      Yli 7 viikon lomat ovat harvojen herkkua – iskeekö leikkuri seuraavaksi niihin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää