Maailmanjätit hakeutuvat yhteistyöhön Rotexin kanssa

Tamperelainen maaporayritys on ykkönen omalla alallaan

Tamperelaisen maaporayritys Rotexin kovimmat kilpailijat ovat ottaneet todesta kuulun viisauden ”If you can’t beat them, join them”. Japanilaiset ja ruotsalaiset maailmanjätit ovat todenneet, että ne eivät kykene lyömään kapean sektorinsa markkinajohtajaksi noussutta Rotexia, joten parempi liittoutua sen kanssa.

– Isoiset hakeutuvat yhteistyöhön kanssamme. He ottivat meihin viimeksi yhteyttä muutama viikko sitten Münchenissä Bauma-maarakennusmessuilla, kertoo Rotexin toimitusjohtaja Jorma Järvelä.

Järvelän mukaan yhteistyötä viritellään paraikaa, ja sopimusten aika koittaa muutaman viikon sisällä.

– Ajatus on, että ne ryhtyvät myymään meidän tuotettamme maailmalla omien myyntiverkostojensa kautta, Järvelä valottaa.

Järvelän ja hänen veljensä Vesan kehittämää Symmetrix-maaporausmenetelmää käytetään muun muassa rakennusten paalutukseen.

Keksintö on osoittautunut niin ylivoimaiseksi kilpailijoihin nähden, että se on saanut luvattomia kopioijia ympäri maailmaa. Rotex on nostanut asiasta kanteita, mutta nyt kopioinneista on päästy Järvelän mukaan sopuun ja oikeusjutut on keskeytetty.

Symmetrix-menetelmän erinomaisuutta osoittaa sekin, että Rotex on voinut hinnoitella tuotteensa melko vapaasti. Tosin viime vuonna Rotex joutui tulemaan asiakkaitaan vastaan dollarin kurssimuutosten vuoksi.

Siitä huolimatta liikevoittoprosentti huiteli viime vuonnakin 40:ssä, eikä tämä vuosi katkaise erittäin kannattavien vuosien ketjua. Liikevaihtokin nousee viime vuoden 6,3 miljoonasta eurosta.

– Tästä vuodesta tulee Rotexin historian paras. Kauppa USA:han ja Kaukoitään vetää nyt niin hyvin, Järvelä toteaa.

Rotexin tämän vuoden investointi on automaattilinjan hankinta suurten kappaleiden käsittelyyn. Se aiotaan maksaa käteisellä kassasta.

– Emme halua ottaa penniäkään velkaa, Järvelä kuvaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    8. 8

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    9. 9

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    10. 10

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää