Minun valintani: Kiinnostavatko pörssin ulkopuoliset osakkeet?

Julkaistu:

Jorma Kokko, toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien keskusliitto

> – En ole juuri kiinnostunut näistä. Kaupankäyntikulut ovat huomattavasti suuremmat kuin listayhtiöillä, spredi osto- ja myyntihinnan välillä on suuri. Lisäksi valtaosa on aika epälikvidejä papereita, joten myynti järkevään hintaan ei välttämättä onnistu, hän sanoo.

Yhtiöistä saa myös liian vähän luotettavaa tietoa, koska lain määräämä tiedotusvelvollisuus koskee vain pörssiyhtiöitä. Silti Jorma Kokon mielestä markkinoita kannattaa pitää silmällä, jos joku tietty ala kiinnostaa.

– Hinnanmuodostus ei näissä papereissa ole välttämättä kovinkaan tehokasta, joten hinta voi todennäköisemmin kuin listayhtiöiden osakkeissa poiketa ns. "oikeasta" hinnasta.

Aino Auranen, Varsinais-Suomen osakesäästäjät

> – Seuraan paikallisten myynnissä olevien yhtiöiden tilannetta jonkin verran. Ongelmana on mielestäni se, että vaihto on hyvin pientä. Jos piensijoittaja haluaa muuttaa osakkeensa käteiseksi, myyminen voi kestää pitkään.

Aurasen mukaan yhdistyksen nuoret jäsenet ovat yhä innostuneet it-alasta. Vanhemmat uskovat muun muassa Mehiläisen kaltaisiin yhtiöihin.

– Äkkirikastumisiin en usko, sillä uutta Nokiaa ei Suomeen minun elinaikanani enää synny. Itse luottaisin eniten yhtiöihin, jotka ovat ymmärtäneet palkata riittävän kovatasoiset ammattijohtajat.

Tuulikki Juvonen, Keski-Savon osakesäästäjät

> – Kiinnostavia osakkeita löytyisi varmasti. Uskon, että esimerkiksi bioteknologiassa läpimurtoja on vielä edessä. Hoitoalan yhtiötkin houkuttavat, kun näkee miten kovaa vauhtia yksityisten palvelujen menekki lisääntyy. Myös joku rakennusyritys, jolla on selkeät kasvunäkymät esimerkiksi Venäjän-markkinoille, voi olla alaa tunteville hyvä kohde, Juvonen sanoo.

Hän painottaa, että yhtiö tai toimiala on syytä tuntea kunnolla ennen ostoa.– Nämähän ovat täysin riskisijoituksia. Ainakin minä tyydyn toistaiseksi vain seuraamiseen. Kynnys laittaa rahoja niihin on erittäin korkea.

Olli Siltanen, Someron osakesäästäjät

> – Sieltä saattaa löytyä erittäin tuottavia, kehityskelpoisia ja mielenkiintoisia yhtiöitä. Esimerkiksi Mehiläisen toimintaa ymmärtää jokainen, joten sen bisnes on helppo tajuta ja sitä on ehkä sen takia helpompi lähestyä sijoittajan näkökulmastakin, Siltanen sanoo.

–  Tietysti kaikki eri teknoyhtiötkin kiinnostaa, mutta niistä ei aina tahdo ymmärtää mitä ne ovat tekemässä ja missä se pihvi on, vaikka kuinka propellihattuinen insinööri yrittäisi selittää kuinka hienoa teknologiaa ja osaamista heillä on.

Myös listaamattomien yhtiöiden olematon vaihto arveluttaa.

– Tahtoo tuolla pörssin päälistallakin olla jo nykyiselläänkin aika vähän vaihdettuja yhtiöitä, pikkulistoista puhumattakaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    5. 5

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    8. 8

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      Talousprofessori: Käteiset pois – köyhien parhaaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    9. 9

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    10. 10

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää