Autokauppa käy ilman korkokisaakin

Julkaistu:

Muutamatnollakorkotarjouksetyksittäisiämarkkinointitempauksia

Autokaupassa ei ole ollut tarvetta repivään korkokilpailuun, sillä kauppa on käynyt autoveron alennuksen jälkeen kivuttomasti muutenkin. Muutamat lyhyet nollakorkotarjoukset ovat olleet lähinnä automerkkien välistä markkinaosuustaitoa, jonka kustannukset on jaettu maahantuojien, jälleenmyyjien ja rahoitusyhtiöiden kesken.

Autokaupassa mukana olevien rahoittajien kisa on toki veristä, mutta Autoalan keskusliiton puheenjohtajan Matti Pörhön mukaan rehtiä: kakkua jaetaan terveeltä pohjalta noin kymmenen toimijan kesken.

– Korkotaso on vakiintunut 4–5 prosenttiin, joten marginaalit ovat autokaupassakin jo varsin pienet. Nollakoroilla kisataan automerkkien, ei rahoitusyhtiöiden markkinaosuuksista, Pörhö toteaa.

Suomen Rahoitusyhtiöiden yhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Kansanniva Sampo Rahoituksesta on samoilla linjoilla. Alan yritysten kilpailu on koventunut, ja esimerkiksi viime vuosikymmenen lopulla Suomeen rantautunut GE-Capital on lisännyt nopeasti markkinaosuuttaan. Ylilyöntejä ei Kansannivan mukaan kuitenkaan ole nähty.

Kuluttaja tarttuunollakorkotäkyyn

Muun muassa Fiatia ja Alfa-Romeota myyvä Delta-Auto on viime viikkoina käyttänyt nollakorkoa myyntitäkynä. Myyntipäällikkö Matti Markkasen mukaan kansa on myös käynyt pyydykseen.

– Nollakorko on ollut voimassa muutamina näyttelyviikonloppuina. Myynnillisesti olemme päässeet siihen, mitä olemme sillä tavoitelleetkin, Markkanen toteaa.

Tänä viikonloppuna päättyvän kampanjan kustannukset jaetaan hänen mukaansa jälleenmyyjäverkoston, maahantuojan ja rahoitusyhtiön kesken.

– Tällaisessa tarjouksessa säästö on ostajan kannalta varsin merkittävä. Ja auton saa tosiaan sillä hinnalla, mitä ilmoituksessa luvataan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    8. 8

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää