Eläkesäästäminen repii hallitusrintamaa

Näyttää selvältä, ettei pitkäaikaissäästämistä pohtineen Siva-työryhmän esitys tule menemään läpi pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallituksessa. Työryhmä esitti pitkäaikaissäästämisen veroedun laajentamista nykyisistä henkivakuutusyhtiöiden tarjoamista yksilöllisistä eläkevakuutuksista myös pitkäaikaisiin rahasto-, arvopaperi- ja tilisäästöihin. Laajennettu veroetu toisi lisää kilpailua vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen.

Hallituspuolueet ovat eri mieltä pitkäaikaissäästämisen verovähennyksen laajentamisesta. Eilen Taloussanomissa julkaistun uutisen mukaan valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) vastustaa Siva-työryhmän esitystä. Sosiaalidemokraattisten hallituslähteiden mukaan perusteet Kalliomäen kielteiselle kannalle ovat hyvin vahvat. Myös SAK on ilmoittanut vastustavansa hanketta.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) esittää tänään Taloussanomissa tynkä-Sivaa. Hänen mielestään hankkeessa voitaisiin lähteä liikkeelle työryhmän esitystä suppeammalla mallilla. Ala-Nissilän mielestä eläkevähennystä voitaisiin laajentaa koskemaan vain sijoitusrahastoja. Se ei tulisi hänen mielestään liian kalliiksi.

Taloussanomien joulukuussa tekemän kyselyn mukaan yli puolet kansanedustajista olisi valmiita ulottamaan eläkesäästämisen verovähennysoikeuden muihinkin säästötapoihin. Veroedun laajentamishaluista huolimatta kansanedustajat eivät halunneet antaa lisää rahaa pitkäaikaissäästämiseen. Ristiriitaiset mielipiteet tarkoittavat, että verovähennyksen laajentamisen hintana vähennyksen määrää pitäisi leikata huomattavasti.

Hallitus teki marraskuussa periaatepäätöksen nykyisten vapaaehtoisten eläkemaksujen verovähennysten muuttamisesta. Linjauksen mukaan ensi vuoden alussa vähennys tehtäisiin pääomatulosta eikä nykyiseen tapaan ansiotulosta. Hallitus päättää asiasta parin viikon sisällä. Jos samassa yhteydessä päätetään eläkkeelle jäämisen ikärajan nostamisesta myös nykyisten vapaaehtoisten vakuutusten osalta, on kysymys taannehtivasta lainsäädännöstä. Jos vapaaehtoista pitkäaikaista eläkesäästämistä ei haluta laajentaa, se lisää edelleen paineita julkista eläkejärjestelmää kohtaan.

Pankit ovat kaivanneet hallitukselta ratkaisuja Siva-työryhmän esityksestä. Odotteluun kyllästyneet pankit ovat laittaneet omat Siva-valmistelunsa jäihin. Pankkien mukaan hanke näyttää vähintäänkin lykkääntyvän. Pankkien kannalta tilanne on vaikea, koska valmistelut on pitänyt aloittaa siltä varalta, että hanke mahdollisesti toteutuisi ensi vuoden alusta.

Siva-uudistusta on valmisteltu pitkään, ja pankit ovat jo varautuneet työryhmän esitysten käyttöönottoon. Jos hallitus päättää romuttaa koko hankkeen, on tehty paljon turhaa työtä. Nykyinen tilanne, jossa vain yhtä säästämismuotoa aiotaan jatkossakin tukea, jättää alkuperäisen ongelman ratkaisematta.

Hallituksen pitää mahdollisimman pian ilmoittaa selkeä kantansa Siva-työryhmän esitykseen. Veroedun laajentaminen lisäisi säästämisvaihtoehtoja ja toisi alalle pitkään kaivattua kilpailua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    8. 8

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    9. 9

      Britannia ei ole tänään tuottanut yhtään hiilienergiaa – ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen

    10. 10

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    3. 3

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    4. 4

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    5. 5

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    6. 6

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    7. 7

      Nordean asiakas, nosta tänään käteistä! Lähes kaikki pankkipalvelut pois käytöstä sunnuntaina

    8. 8

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    9. 9

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää