Myös Wideroos ajaaLiikasta Suomen Pankkiin

Julkaistu:

Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos (r.) ehdottaa odotetusti EU:n komission jäsentä Erkki Liikasta Suomen Pankin pääjohtajaksi. Wideroos nojautui päätöksessään voimakkaasti eduskunnan pankkivaltuuston esitykseen.

– Pankkivaltuuston ehdotus painoi harkinnassani eniten. Valtuusto on tehnyt perusteellisen valmistelun, ja mielestäni on korrektia noudattaa esitystä, ellei ole erityisiä syitä poiketa siitä. Sellaisia en ole löytänyt, Wideroos sanoi.

Wideroos korosti tiedotustilaisuudessaan keskiviikkoiltapäivänä useita kertoja, että myötäilee pankkivaltuuston esitystä, koska ei ole löytänyt syytä tehdä toisin.

Ruotsalaisen kansanpuolueen nuorisojärjestö Svensk Ungdom kannusti Wideroosia esittämään pääjohtajaksi Sixten Korkmania, sillä järjestön mukaan Liikasen keskustalaisilta pankkivaltuutetuilta saama tuki kertoi poliittisista kytkykaupoista liittyen komissaarin paikkaan.

– Minun kanssani ei ole sellaisia keskusteluja käyty. Pääjohtajan ja komissaarin nimityksellä ei ole yhteyttä, olen harkinnut vain tätä asiaa ja kieltäytynyt keskustelemasta mistään muusta. Eikä ole kukaan halunnutkaan keskustella muusta kanssani, Wideroos sanoi pontevasti.

– Ei Liikasta voida rankaista siitä, että hän on ollut aikaisemmin kotimaassa aktiivinen poliitikko, hän jatkoi.

Tänäänhallituksessa

Liikanen aloittaisi Suomen Pankin pääjohtajana heinäkuun 12. päivänä. Hänen toimikautensa olisi seitsemän vuotta.

Wideroos tuo ehdotuksensa tänään valtioneuvoston istuntoon. Tasavallan presidentti nimittää pääjohtajan valtioneuvoston esityksestä.

– Tavoitteeni on myös ollut, että hallitus olisi yksimielinen. Olen keskustellut pääministerin kanssa ja informoinut presidenttiä esityksestäni, Wideroos sanoi.

Presidentin reaktiota esitykseen hän ei halunnut arvioida.

Eduskunnan pankkivaltuusto asettui viime viikolla Liikasen valinnan kannalle ohi Korkmanin äänin 7–2.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    2. 2

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    7. 7

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    8. 8

      Uber vetoaa viranomaisiin Lontoon ahdingossaan: ”Voisimme istua alas ja korjata tilanteen”

    9. 9

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    4. 4

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    5. 5

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    6. 6

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    7. 7

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää