Kansainvälistyminen ottaa koville

Tekes on viime aikoina painottanut liiketoimintaosaamisen saamista mukaan teknologian kehittämishankkeisiin. Suomen Akatemia kartoittaa liiketoimintaosaamiseen liittyvää tutkimusta. Hieman laiskanläksyn makua.

Tekesin Henri Grundstén muistuttaa, että Suomessa on Koneen, Suunnon ja Polar Electron kaltaisia menestystarinoita. Ne ovat onnistuneet kasvamaan ja kansainvälistymään oman alansa kärkijoukkoon. Pulmia löytyy aloittavien sekä kansainvälistä läpimurtoaan vielä odottavien kasvuyritysten joukosta.

– Suomen kotimarkkinat ovat hyvin pienet suhteessa teknologiseen osaamispotentiaaliimme. Kotimarkkinat eivät tarjoa samanlaista harjoittelukenttää kuin suuremmissa maissa, Grundsten toteaa.

– Meillä liiketoimintaosaamisen on oltava alku- ja kasvuvaiheen yrityksissä heti korkeammalla tasolla kuin monissa muissa maissa.

Etlan Pekka Ylä-Anttila muistuttaa, että ulkomaalaiset ostavat suhteellisen vilkkaasti Suomesta pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Ilmeisesti tiettyyn pisteeseen kasvaneet yhtiöt eivät löydä Suomesta lisäkasvun ja kansainvälistymisen vaatimia varoja ja taitoja, ja etsivät siksi ulkomaisen ostajan.

– Mitä enemmän yrityksellä on patentteja, sitä todennäköisimmin sen ostaa ulkomainen yhtiö, hän kiteyttää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    2. 2

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    3. 3

      Maailman suurin keinotekoinen aurinko on komea näky: ”Jos menisit samaan huoneeseen, palaisit heti”

    4. 4

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Trump: Saksa on Natolle isoja summia velkaa

    9. 9

      Saksa kiistää Trumpin väitteen: Emme ole velkaa Natolle

    10. 10

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    2. 2

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    3. 3

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    6. 6

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    7. 7

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    8. 8

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    9. 9

      Vertailu paljasti Suomen maksuhäiriöisimmät kunnat ja postinumerot

    10. 10

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää