Elisan huolto katkaisi satoja laajakaistayhteyksiä

Julkaistu:

Satoja laajakaistayhteyksiä on ollut pääkaupunkiseudulla motissa viime viikon tiistaista lähtien. Internet- ja sähköpostiyhteyksiä katkesi, kun Elisa päivitti runkoverkkoaan.

”Siirsimme vanhan atm-tekniikan uudenlaiselle alustalle tietyillä pätkillä. Luulimme, että tiedot siirtyvät yliheittona, mutta tietojen siirto uuteen alustaan ei sujunutkaan automaattisesti”, Elisan verkkoliiketoiminnasta vastaava johtaja Jukka Veteläsuo selittää.

Hankaliksi katkokset tekee se, että yhteydet ovat hajallaan eri puolilla pääkaupunkiseutua. Niitä on jouduttu korjaamaan yksitellen vikailmoitusten perusteella.

Saunalahti suurin kärsijä

Eniten katkoksesta ovat kärsineet palveluoperaattori Saunalahden asiakkaat. Saunalahti ostaa runkoverkkoyhteydet Elisasta. Ilman laajakaistayhteyksiä on satoja Saunalahden asiakkaita.

Saunalahti kehottaa verkkosivuillaan asiakkaita soittamaan vikapäivystykseen. Vikojen korjaamista haittaa se, ettei operaattori voi nähdä, mitkä liittymät ovat poikki.

”Vika voidaan paikantaa vasta sen jälkeen, kun asiakas tekee ilmoituksen asiasta”, Saunalahden toimitusjohtaja Matti Vikkula valittaa.

Vastaavanlaisten ongelmien välttämiseksi Saunalahti aikoo siirtää omaan SaunaVerkko-runkoverkkoonsa vanhoja adsl-liittymiä, jotka ovat toimineet vain Elisan verkossa.

Viikko ilman sähköpostia

Helsingin Töölössä vaikuttava konsulttiyritys Ramse on ollut yli viikon ilman Internet- ja sähköpostiyhteyksiä.

”Olemme keskiviikosta lähtien ottaneet Saunalahteen yhteyttä. Välillä on sanottu, että vika on korjattu 3-4 tunnissa, ja välillä on luvattu korjata vika iltaan mennessä”, toimitusjohtaja Juha Lamberg kertoo viikon kärsimystä.

Ramse on 25 hengen yritys, jolle sähköposti ja Internet ovat päivittäisiä työkaluja. Lamberg on kehottanut työntekijöitä tekemään töitä kotikoneilta käsin. Työntekijät ovat soittaneet asiakkaille ja pyytäneet lähettämään dokumentteja faksilla.

”Meille tulee tästä suurta taloudellista vahinkoa. Asiakkailta tulleet sähköpostit ovat olleet viikon lukematta.”

Toimitusjohtaja Matti Vikkula sanoo, että Saunalahti yrittää hyvittää asiakkaita jollakin tavalla. Minkälaisia korvauksia Saunalahti vaatii verkkopalvelut toimittavalta Elisalta, siihen hän ei anna vastausta.

”Täytyy ensin saada vika kuntoon ja nähdä vian laajuus. Eihän voi vaatia korvauksia ennen kuin tietää vian vaikutukset.”

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    2. 2

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Näin vanhat asunnot kävivät kaupaksi kesäkuussa – katso suurimpien kaupunkien tilanne

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Metso luottaa tilauskannan kasvuun – loppuvuodelle tilauksia on jo miljardin edestä

    7. 7

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Kysely: Suomalainen ottaa autokaupoille mukaan makutuomarin

    10. 10

      Tiedon Alkio: ”Voitimme useita uusia asiakkuuksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    4. 4

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    5. 5

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    6. 6

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    7. 7

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    10. 10

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää