Suomessa nousu vasta orastaa

Julkaistu:

It-hankkeita lykätään yhä
Lupaavalta näyttäneen loppuvuoden ja suuria ääneen lausuttuja odotuksia sisältäneen alkuvuoden jälkeen suomalaisten it-yritysten ensimmäisen vuosineljänneksen tulokset ovat tähän mennessä sisältäneet tylyn totuuden: asiakkaat lykkäävät ja pilkkovat edelleen it-hankkeitaan aina kun vain voivat.

Edellisellä viikolla odotusten pettämisestä kertoivat muun muassa Aldata Solution ja Beltton-Yhtiöt. Jopa Nokia teki sen mitä kukaan ei olisi uskonut eli ajoi liikevaihtonsa laskuun, tosin vain kaksi prosenttia. Markkinoiden mielestä suoritus oli kuitenkin yli 20 prosentin miinuksen arvoinen. Tuloksestaan yhtiö huolehti paremmin ja pystyi näyttämään kasvavia lukemia.

SSH on uusi peliosake

Alkuviikon tulosjulkistajista erikoisimmassa tilanteessa on SSH Communications Security. Yhtiöllä on liiketoimintojen myynnin seurauksena noin 35 miljoonan euron kassavarat, mutta liiketoiminnallisesti yhtiön tappio kasvoi edellisvuodesta. Myös kassavirta oli alkuvuonna 1,9 miljoonaa euroa tappiollinen.

SSH valitteli, että tarjouspyyntöjen määrä alkuvuonna kasvoi, mutta asiakkaat jatkoivat päätöstensä panttaamista. Lisäksi yhtiö myönsi, että myös sen oman tuotekehityksen hidastelujen seurauksena asiakkaiden tuotetestaus ja hankintapäätökset siirtyivät vastaavasti eteenpäin.

SSH huomautti, että vaikka sen uusien järjestelmätason tuotteiden myyntiajat ovat kasvaneet, vastaavasti toteutuessaan ne tuovat kassaan paremman potin euroja.

Rohkeimmat povaavat SSH:lle tulevan noutaja ulkomailta; yhtiöllä on laadukasta teknologiaa ja ulkomailla sen tuhdille käteiskassalle löytyy Suomea parempaa käyttöä. SSH on yksinään liian pieni peluri uskaltautuakseen yritysostoihin.

Teleste taapertaa

Alkuvuosi oli myös Telestelle taaperruksen aikaa. Vaikka yhtiö kutisti hieman tappiotaan, muuten meno oli vaatimatonta: tilaukset ja liikevaihto jatkoivat vajoamistaan ja viime loppuvuodesta orastanut kasvu jäi alkuvuonna haaveeksi.

Yhtiöllä on periaatteessa osaava hallitus, josta löytyy vanhoja kehäkettuja kuten Pekka Vennamo, Tapio Hintikka ja Tero Laaksonen ja varmaan osaava johtokin, mutta silti ei meinaa tulla mitään.

Yhtiön mukaan eurooppalaiset kaapelioperaattorit pitivät investointinsa edelleen alamaissa, vaikka toivo paremmasta jatkaa elämistään. Videoverkkojen puolella asiakkaat tyytyvät yhä suunnittelemaan ja antavat päätösten edelleen odottaa.

Kohta pitäisi alkaa tapahtumaan, jotta markkinoiden luottamus palaisi. Kesällä 2000 Telesten osakekurssi käväisi yli 37 eurossa, mutta on nyt sitkeästi jämähtänyt viiden euron tuntumaan. Vakuutusyhtiöiden omistus on jotenkin kasvotonta ja ilmeisen välinpitämätöntä.

Mikä Suomessa mättää?

Vaikka Suomessa it-yhtiöiden alkuvuosi on ollut matalalentoa, maailmalta useimmat it-yhtiöt ovat raportoineet merkittäviä tulosparannuksia kautta linjan.

Viimeisimmäksi huippuluvuista kertoi maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja Motorola, joka yli kolminkertaisti tammi-maaliskuun tuloksen yli 67 prosenttia kasvaneen matkapuhelinmyynnin ansiosta. Yhtiö on ehtinyt tänä vuonna esitellä jo 17 uutta matkapuhelinmallia.

Muita alkuvuoden huippukasvajia, mutta vahinko vain Suomen ulkopuolella, ovat olleet muun muassa Siebel Systems, Lexmark International, Texas Instruments, AMD Semiconductor, Apple Computer ja Sony Ericsson. Yhteismitallisuus on näistä yhtiöistä kaukana, mutta kasvun jyvä on kaikissa löytynyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    3. 3

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    6. 6

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    8. 8

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    9. 9

      Norjan öljyrahaston arvo ylitti 1 000 miljardin dollarin rajapyykin ensimmäistä kertaa

    10. 10

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    3. 3

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    10. 10

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    11. Näytä lisää