Metsäosakkeet kaipaavathyviä uutisia hinnoista

Julkaistu:

Helsingin pörssin metsäteollisuusyhtiöt julkistavat tammi–maaliskuun osavuosikatsauksensa ensi viikolla. Raportoinnin aloittaa tiistaina UPM, keskiviikkona on vuorossa Stora Enso ja torstaina M-real. Tulosten suuruusjärjestys on todennäköisesti sama.

Yhtiöistä UPM on ennakoinut osavuosituloksensa laskevan, ja M-real on ilmoittanut sen jäävän edelleen tappiolle. Stora Enso on luonnehtinut vuoden alkua haasteelliseksi. Sekä kysyntä että varsinkin hinnat ovat edelleen epätyydyttäviä.

Aikakauslehtipaperien hinnat ovat jatkaneet alaspäin, ja sanomalehtipaperi jäi parhaimmillaankin viime vuoden tasolle. USA:ssa ”newsia” on korotettu mutta vain osittain onnistuneesti. Hienopaperien hinta vakiintui tuottajien kannalta liian alas.

Mainituissa laaduissa kysyntä on aavistuksen piristynyt. Kartongeissa se polkee paikallaan, mutta niissä hinnat ovat kohtuullisen hyvät.

Neljättä vuotta peräkkäin paperiyhtiöiden tulosvuosi alkaa edellistä vaisumpana. Osakekursseissa on enemmän optimismia, sillä yhtiöiden vaihdetummat osakkeet ovat vaihteeksi kallistuneet 15–18 prosenttia vuoden aikana. Vuosi sitten huhtikuun lopulla pörssin metsäteollisuusindeksi möyri 3 150 pisteessä, kun se eilen nousi noin 3 860 pisteeseen.

Sijoittajista yhtiöt näyttävät siis aavistuksen lupaavammilta kuin vuosi sitten, mutta vain aavistuksen. Toistaiseksi kurssinousu johtuu lähinnä kustannusten leikkaamisesta, mutta pieni suhdannevirityskin osakekursseissa on.

Ala odottaa kysynnän olevan vuoden jälkipuoliskolla jo sitä tasoa, että metsäpatruunat voivat marssia vuoden vaihteen hintaneuvotteluihin hieman itsevarmempina ja ryhdikkäämpinä kuin viimeksi.

Hintojen nousu jos mikä tekee ihmeitä: kun paino- ja hienopaperien hinnat nousevat kymmenen prosenttia, esimerkiksi UPM:n liikevoitto nousee 600 miljoonaa euroa vuodessa. Viime vuonna liikevoitto oli 784 miljoonaa euroa.

Toimitusten vaikutus liikevoittoon on noin puolet hintojen vaikutuksesta, eli UPM:n tapauksessa kymmenen prosentin lisäys toimituksissa entisillä hinnoilla tuo noin 300 miljoonaa euroa vuosiliikevaihtoa. Päävaluuttojen euron ja dollarin vaihtosuhteen kymmeneksen muutos on vähäisempi tekijä, UPM:llä 45 miljoonaa dollaria suuntaan tai toiseen.

Metsäyhtiöiden suurimpia kustannuksia ovat henkilöstö-, raaka-aine- ja jakelukustannukset. Näissä muutokset eivät ole yllättäviä tai rajuja, mutta pitkällä aikavälillä ratkaisevan tärkeitä. Juuri nyt oleellisin muutos on käynnissä raaka-aineissa.

Stora Enson jättimäinen sellutehdas valmistuu Brasiliaan ensi vuonna. UPM:n ja M-realin omistama Metsä-Botnia taas on vuoden lopulla valmis päättämään yhtä ison sellutehtaan rakentamisesta Uruguayhin. Tontti ja 50 000 hehtaaria istutusmetsää sillä jo on.

Metsäliitto haluaa keittää sellua Latviassa, missä sielläkin päätöksiä tehdään kaikkien aikojen selluvuonna 2005.

Selluvallankumouksen riskejä on liioiteltu ja hyötyjä vähätelty. Suomessa koivukuutio tehtaalle tuotuna maksaa yli 40 euroa. Eukalyptuskuutio tehtaalle tuotuna maksaa 15 euroa. Suomessa sellutonnin teko maksaa 170 euroa ja Etelä-Amerikassa 50 euroa.

Halpa raaka-aine yhdistettynä selluomavaraisuuteen ja suomalaiseen kustannustehokkuuteen tarkoittaa sitä, että suomalaiset metsäyhtiöt valmistavat pian hienopapereita ja kartonkeja halvemmalla kuin kukaan muu. Eikä sijoittajien tarvitse pelätä, että edullisemmin paperia tehtailevat yhtiöt laskisivat lopputuotteiden hintoja.

Paperin kysyntä on mikä on, mutta tarjontaan yhtiöt voivat vaikuttaa muutenkin kuin koneita seisottamalla. Jos vielä jotain saa toivoa, niin pitkän ja näännyttävän matalasuhdanteen soisi huipentuvan laajaan fuusiokierrokseen.

Se lisäisi oleellisesti paperin hintojen suhdannepitoa, yritysten kannattavuutta ja osakkeiden houkuttelevuutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    7. 7

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    8. 8

      Näillä remonteilla nostat asuntosi arvoa

    9. 9

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    7. 7

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    8. 8

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    9. 9

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    10. 10

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää