Greenspanin puheeseen kohdistuu vahvoja odotuksia

Julkaistu:

Eilinen sujui kohtalaisen rauhallisissa merkeissä markkinoiden odotellessa Saksan teollisuuden tilanteen tämänpäiväistä ZEW-indikaattoria ja Federal Reserven pääjohtaja Alan Greenspanin Yhdysvaltojen senaatille ja edustajainhuoneelle antamaa kaksipäiväistä katsausta maan taloustilanteeseen.

Japanin ennakoivaa suhdanneindeksiä on tarkistettu ylöspäin tänä aamuna, mikä on vahvistanut sekä maan osakemarkkinoita että jeniä. Markkinoilta on kuitenkin puutunut selkeä suunta, johon Greenspanilta odotetaan apua.

Uutistoimistojen mukaan hänen toivotaan arvioivan, että Yhdysvaltojen talouden toipuminen jatkuu vahvana, mutta ei kuitenkaan vielä vaadi ohjauskoron nostoa. Sitä, miten nämä voivat olla yhtä aikaa totta ei ole toistaiseksi mainittu: normaalisti ohjauskorko, joka on 0,7 prosenttiyksikköä inflaatiovauhtia matalampi on tarpeen vain äärimmäisen heikon talouskehityksen aikana.

Osakemarkkinoilla Yhdysvaltojen Dow Jones laski 0,1 prosenttia, mutta laajempi S&P 500 vahvistui saman verran ja Nasdaq kiipesi 1,2 prosenttia. Dowia painoi McDonalds, jonka kurssi laski pääjohtajan menehdyttyä sydänkohtaukseen. Nasdaqia vahvistivat eräiden elektroniikkayritysten kuten Qualcomin ja Microsoftin nousu näkymien kohentumisen myötä.

Coca-Colan ilmoitus uuden, vähäsokerisemman juoman tulosta markkinoille saattaa tietää yhtiön osakekurssille myrskyisiä aikoja. Sokeriton kolajuoma on ollut menestys, mutta edellinen yritys tuoda markkinoille uusittu muunnos klassisesta peruscolasta oli katastrofi.

Aasiassa Nikkei on noussut kaksi ja Topix 1,8 prosenttia ennakoivan suhdanneindeksin ja elektroniikka-alan vetäminä. Liikettä vahvisti vastareaktio eiliseen sukellukseen pankkien luottotappioita koskevan epävarmuuden kasvamisen vuoksi. Hang Seng on pysynyt jotakuinkin ennallaan ja Kospi vahvistunut, sekin elektroniikan vetämänä, 1,3 prosenttia.

Euroopassa katseet kohdistuvat Greenspanin lausuntoa odotellessa ZEW-indeksiin ja euron kurssivaihteluun.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen tuotot ovat nousseet maltillisesti, kaksivuotinen kahdesta 2,04 ja kymmenvuotinen 4,34 prosentista 4,38 prosenttiin. Saksan tuotot pysyivät eilen jotakuinkin paikallaan, kaksivuotinen 2,36 ja kymmenvuotinen 4,12 prosentissa. Rahamarkkinakorot ovat pysyneet maltillisina, pidempiin noteerauksiin sisältyy hienoinen koronnosto-odotus.

Valuuttamarkkinoilla dollari nousi eilen 107,5 jenistä 108,5 jeniin mutta on aamusta palannut 108 jenin tuntumaan. Euro kävi eilen korkeimmillaan yli 1,205 dollarissa ennen kuin sukelsi Aasian markkinoilla tänä aamuna 1,195 dollariin. Samalla euron arvo on vaihdellut 129,5 ja 130,5 jenin välillä.

Greenspanin lausuntojen ja huomenna julkistettavaan Fedin Beige Book-katsauksen odotetaan antavan suuntaa valuutoille, ja niitä koskeva pettymys näkyy varsinkin euron kurssissa nopeasti. Lähi-idän terrorikysymykset pitävät dollarin varpaillaan.

Päivän tilastokalenteri on tyhjänlainen. Saksasta saadaan maaliskuun tuottajahinnat ja helmikuun rakennusalan tilastot. Italia ja Espanja julkistavat tehdasteollisuuden tilauksia ja euroalueen tilastoviranomaiset helmikuun kauppataseen, mutta ne jäävät ZEW-indeksin varjoon. Yhdysvalloista ei ole luvassa tilastoja, joten kaikki huomio kiinnittyy Greenspanin sanomaan ja esitystapaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    6. 6

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      HKScanin virolaisen hautomon roskiksesta löytyi eläviä kananpoikia

    9. 9

      Componentan saneerausohjelma vahvistettiin käräjäoikeudessa

    10. 10

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    9. 9

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    10. 10

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää