Bushin veronalennus näyttää kuplalta

Julkaistu:

Amerikkalaisten tuskan päivä oli torstaina, jolloin oli veroilmoitusten viimeinen jättöpäivä.

Moni veronmaksaja kiroili hartaasti myös presidentti George W. Bushin lupaamia veroleikkauksia, kun verolaskelma menikin odottamatta mätkyn puolelle.

Syitä ongelmaan on monia, mutta yksi syy ovat lapset. Bushin hallinto lähetti alaikäisten lasten huoltajille viime kesänä ennakkoon neljäsataa dollaria per lapsi niin sanottua lapsivähennystä. Tarkoituksena oli edistää kuluttajien ostovoimaa talouden kasvun vauhdittamiseksi.

Lopullisessa verotuksessa lapsivähennys on kuitenkin pienempi kuin veronmaksajat olettivat, koska osa vähennyksestä oli saatu etukäteen ja siis käytetty.

Huippumatalat korot ovat aiheuttaneet myös odottamattomia ongelmia: verotuksessa vähennettävien korkojen määrä oli ennakko-oletuksia pienempi.

– Lisäksi monilla on se ongelma, että työnantaja on ottanut käyttöön uudet kevennetyt verotaulukot, mutta lopullinen verontarve onkin pysynyt lähes entisenlaisena. Minunkin asiakkaistani lähes kaikki joutuvat maksamaan vastoin odotuksiaan, sanoo marylandilainen kirjanpitäjä Carol Stewart.

– Koko veroleikkaus on kyllä ihan huuhaata, hän sanoo tiukasti.

– Sillä vain saatiin ihmiset käyttämään rahaa ennakkoon. Lisäksi palkansaajien palkkapussista katoaa aiempaa enemmän sosiaali- ja terveysvakuutusveroa.

Bushin lupausten mukaan kolmen miljardin dollarin leikkauksilla piti olla todellinen ja välitön vaikutus keskituloisiin amerikkalaisiin.

Itse asiassa leikkausten vaikutus on olematon perinteisten palkansaajien kannalta, koska palkkatulosta otettavan veron osuus on jotakuinkin sama.

Vähennystä saadaan nyt sen sijaan reippaasti pääomatuloista, kuten osinkotuloista ja korkotuloista. Bushin taloustiimin mukaan tämä ruokkii talouskasvua.

– Kun vähennät pääomaveroja, saat enemmän sijoituksia, sanoo Greg Mankiw, joka toimii Bushin talousneuvonantajana.

Samoin kiinteistövero ollaan hylkäämässä, mikä suosii maaomaisuuteen sijoittajia. Palkkatulosta sen sijaan maksetaan yhä täysi vero.

Esimerkkitaulukoista paljastuukin veroleikkausta vastustavien demokraattien jankuttama seikka: erittäin pienituloinen perhe hyötyy veroleikkauksista, mutta suhteessa eniten siitä hyötyvät ne, joilla on suuret tulot, erityisesti pääomatulot.

Presidentti Bush ilmoitti vuoden 2003 tuloikseen 822 126 dollaria, josta hän maksoi veroa 28 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Vastaliike Amazonille – eurooppalaiset toimijat yhdistävät voimansa

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Autoliitto Lännen Medialle: Britannian tavoite on ”todella kunnianhimoinen”

    10. 10

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    5. 5

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    6. 6

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    7. 7

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää