Atria jatkaa toiminnan keskittämistä Nurmoon

Atria investoi Nurmossa sijaitsevaan sikateurastamoon ja siihen liittyviin toimintoihin tänä ja ensi vuonna runsaat 21 miljoonaa euroa. Investoinnin arvioidaan tuovan merkittäviä kustannussäästöjä, koska investoinnin valmistuttua Atrian koko sikateurastus keskitetään Nurmoon.

Atrian toimitusjohtajan Seppo Paatelaisen mukaan Kuopion tehtaan sikateurastuksen keskittäminen Nurmoon vähentänee Kuopiosta 125 työntekijää, mutta osa näistä siirtyy Nurmoon.

Kuopion sikateurastus siirtynee Nurmoon investoinnin valmistumisen jälkeen eli vuonna 2006.

– Tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa muutoksen kokonaisvaikutusta henkilömääriin, mutta kyllä tämä merkittävästi vähentää. Henkilöstövähennys jää pienemmäksi kuin 125, koska osa siirtyy Nurmoon, Paatelainen arvioi.

Muutosten jälkeen Kuopioon on jäämässä alle 250 henkeä, sillä tuotantolaitoksessa jatkuu naudan teurastus ja leikkuu sekä muun muassa metvurstin valmistus.

– Kuopio tulee olemaan edelleen merkittävä tuotantopiste, mutta sikateurastuksessa se on liian pieni yksikkö, joten se ei pitkässä juoksussa siltä osin kannata. Teurastamme Kuopiossa tällä hetkellä noin 700 sikaa päivässä ja Nurmo teurastaa yli 2 000 päivässä. Jatkossa ne kannattaa ilman muuta keskittää yhteen. Teurastus on niin voimakkaasti volyymibisnestä, Paatelainen kertoi.

Atria laajentaa ja peruskorjaa Nurmossa sijaitsevan sikateurastamon ja siihen liittyvät navetta-, jäähdytys- ja varastotilat. Rakennustyöt alkavat ensi syyskuussa ja niiden on tarkoitus valmistua kevääksi 2006. Atrian mukaan investointi tuottaa merkittäviä toiminnallisia kustannussäästöjä.

Nurmon teurastamon käsittelykapasiteetti nousee nykyisen 295 sian tuntitehosta 600 sikaan tunnissa. Nurmossa uuden tuotantolinjan vaikutukset henkilöstöön ovat vähäiset. Lihan jatkokäsittely lisää kuitenkin työntekijätarvetta.

Atria painottaa, ettei Nurmon investointi vaikuta millään tavalla sen suunnitelmiin lähialueilla. Atria tutkii parhaillaan tuotannollisen toiminnan aloittamista Venäjällä. Atrian tavoitteena on lisätä edelleen Itämeren ympäristössä olevien maiden osuutta tuotannollisessa toiminnassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    3. 3

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    7. 7

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    8. 8

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    9. 9

      Outokumpu sulkesi vilkkaana tulospäivänä, Ixonos porhalsi

    10. 10

      Suri ei ole täysin tyytyväinen Nokian kehitykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    4. 4

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    5. 5

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    6. 6

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää