Pesukone kilisyttää eurojakaupunkihuoltamoiden kassaan

Julkaistu:

Keskivertosuomalainen pesee autonsa kahdeksan kertaa vuodessa

Autonpesukoneet ovat etenkin kaupunkialueilla toimiville huoltoasemille alati tärkeämpi tulonlähde. Valtaosa kassavirrasta toki kertyy polttoaine- ja kahvilamyynnistä, mutta keskivertohuoltamolla pesukone kerää jo euroja huoltotöitä paremmin.

Varsinkin pitkän poutajakson alla pesuhallien ovilla on jatkuvaa jonoa ja nopeimmilta pesulinjoilta huoltamon kassakoneeseen kilisee jopa viidensadan kävijän tuotto päivässä. Viidentoista euron keskihinnalla se tietää 7 500 euron myyntiä.

Viime päivät ovat olleet yksi tämän vuoden parhaista sesongeista. Sää on ollut keväinen ja kesärenkaiden vaihto on kruunattu pesulakäynnillä.

Huoltamoyrittäjien kattojärjestön, Suomen bensiinikauppiaiden liiton puheenjohtaja Jarmo Törmälä sanoo suoraan, että pesukone on huoltamoille suhteellisen kallis mutta silti kannattava investointi.

– Jos vanha kone menee rikki, hommataan halliin varsinkin taajama-alueilla nopeasti uusi. Isojen valtaväylien varsilla tilanne on kuitenkin toinen. Siellä koneista ollaan luopumassa, kun kysyntää ei ole riittävästi, kertoo Törmälä.

Kovin nopeasti ei uusi kone silti kassaa kasvata, sillä investoinnin arvo on 100 000–200 000 euroa. Sinänsä hyvää myyntikatetta rokottavat muun muassa pesuaine-, huolto- sekä lämmityskulut, jotka etenkin talvisin ovat merkittävä menoerä. Pesuhallit ovat näet auki vielä parinkymmenen asteen pakkasillakin.

Pesumarkkinoiden kasvua ruokkii paljolti itsepesumahdollisuuksien väheneminen. Monella paikkakunnalla autoja ei saa pestä kiristyneiden ympäristösäädösten vuoksi lainkaan esimerkiksi taloyhtiöiden pihoissa ja parkkipaikoilla. Kieltoa ei voi kiertää, vaikka piha olisi viemäröity.

Törmälän mukaan taustalla on myös kuluttajien ajanpuute. Entistä harvemmalla riittää innostusta pestä autoaan itse, kun hommasta selviää konevoimalla kohtuukustannuksin.

Muutaman vuoden takaisesta harjapesu-kammostakin on kuulemma päästy uudemman tekniikan myötä eroon, mikä on näkynyt uusien autojen ilmestymisenä pesujonoihin. Osalle käsinpesu on kuitenkin edelleen ainoa käypä vaihtoehto.

– Markkinoilla on kyllä tilaa sekä huoltamoille että pelkkää pesupalvelua tarjoaville yrittäjille.

Shellin huoltamoketjun tuotepäällikkö Jussi Vanjoki muistuttaa, että suomalaisten nuukailu auton hoidossa on edelleen omaa luokkaansa. Vaikka olot ovat autoille äärimmäisen kovat, keskivertosuomalainen pesee ajokkinsa vain kahdeksan kertaa vuodessa. Ruotsissakin päästään12–13 pesukertaan vuodessa.

– Edelleen törmää asiakkaisiin, jotka valittavat huonosta pesujäljestä, vaikka edellisestä pesusta on kuulemma vasta vajaa vuosi, naurahtaa Vanjoki.

Ahkerimmin pesulinjoilla käyvät työsuhdeautoilijat, joille ajopeli on myös tietynlainen käyntikortti. Vanjoen mukaan kävijöitä on riittänyt myös polettitekniikalla toimiville itsepesupaikoille, joita Shell on rakentanut muutamille isommille asemilleen.

Pesubisneksen tulevaisuus on pitkälti sidoksissa paitsi alati paranevaan tekniikkaan myös ympäristönormistoon. Jo nykyisellään pesukoneiden jätevedet erotellaan ja pesussa irtoava hiekka kuskataan jatkokäsittelyyn. Ruotsissa myös pesukoneiden vesi kierrätetään uusiokäyttöön. Yksi konepesu nielee jopa 300 litraa vettä.

– Seuraava suurempi loikka voi olla se, että vesipesun sijasta auto ikään kuin puhalletaan puhtaaksi, visioi Vanjoki.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Pihlajalinna kohensi hieman tulostaan – toimitusjohtaja pettyi

    5. 5

      Käänne tapahtui: Viroon reissataan nyt enemmän kuin Ruotsiin

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    10. 10

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    5. 5

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    6. 6

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    9. 9

      Ekonomisti yllättyi: Näin paljon Suomessa palkitaan lapsia arvosanoista

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää