Basware ylsi ennätystulokseen

Julkaistu:

Kustannussäästöt ja sähköinen liiketoiminta toivat yhtiölle tulosta erityisesti ulkomailta

Ohjelmistoyhtiö Basware polkaisi kevään tuloskierroksen käyntiin esittelemällä vahvoja tuloslukuja. Yhtiön liikevaihto kasvoi kolmanneksen ja tulos ylsi selvästi voitolliseksi.

– Positiivisinta oli ehdottomasti tulos. Tämä on meille hyvin harvinaista, sillä yleensä tammi–maaliskuun tulos on ollut miinuksella tai jotakuinkin nollassa, Baswaren hallituksen puheenjohtaja Ilkka Sihvo totesi tiedotustilaisuudessa.

– Tuloksessa näkyvät viime vuonna aloitetut säästöihin tähdänneet toimet.

Sihvo oli syystäkin tyytyväinen yhtiön kustannusjahtiin. Kiinteät kulut ovat laskeneet reilut viisi prosenttia viime vuoden vastaavasta neljänneksestä ja melkein kuusi prosenttia edellisestä neljänneksestä.

Tosin pienen osan kehityksestä voi lukea Baswaren soveltamien kansainvälisten tilinpäätösstandardien IFRS:n hyväksi, sillä standardit pakottavat aktivoimaan osan tuotekehitysmenoja taseeseen. Aikaisemmin Baswaren kaikki vastaavat kulut olivat tuloslaskelmassa.

Vastaavasti liikevaihtoa pienentävät IFRS:n suomalaisia tiukemmat tuloutuskäytännöt. Baswarella standardit ovat rajoittaneet muun muassa lisenssien tuloutusta.

Liikevoitto ylittänee10 prosentin tason

Standardeista huolimatta liikevaihtoa kertyi Baswarelle melkein kolmannes enemmän kuin vuosi sitten. Kasvun veturina toimi yli 80 prosenttia konsernin liikevaihdosta tuova sähköinen liiketoiminta. Sen liikevaihto kasvoi 38 prosenttia.

– Kasvu on tullut erityisesti ulkomailta. Corporate governance -säännöt sekä Yhdysvaltain Sarbanes Oxley -laki ovat pakottaneet yhtiöt parantamaan taloushallintonsa kontrollia. Toimet ovat vaikuttaneet meidän ohjelmistojemme kysyntään, Baswaren toimitusjohtaja Hannu Vaajoensuu selitti.

Konsernilaskennan ja liiketoiminnan suunnitteluohjelmistoja tarjoavan talousohjauksen kasvuluvut jäivät selvästi maltillisemmaksi kuin sähköisen liiketoiminnan, vajaaseen seitsemään prosenttiin. Valtaosan kasvusta toi liiketoiminnan palvelutoiminta. Vaajoensuu kuitenkin uskoo, että liiketoiminta-alueen kasvuluvut suurenevat, kunhan suomalaisyhtiöiden kevään tilinpäätöskiireet hellittävät.

Baswaren hyvin alkanut vuosi lupaa hurjaa loppuvuotta. Sihvo ja Vaajoensuu kuitenkin toppuuttelevat innokkaimpia odotuksia.

Johto on sitoutunut saavuttamaan 20–35 prosentin liikevaihdon kasvun. Kansainvälisen toiminnan osuuden liikevaihdosta pitäisi ylittää 50 prosenttia. Liikevoittoprosentti yltää vähintään kymmeneen, mutta ylikin saattaa mennä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    8. 8

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    11. Näytä lisää