Kuntien palvelujatoivotaan internetiin

Päättäjäindeksin mukaan alueellinen tietoyhteiskunta kehittyy parhaiten sähköisen kunnallisasioinnin avulla
Alueellista tietoyhteiskuntaa pitäisi kehittää ensisijaisesti parantamalla mahdollisuuksia hoitaa asiointi kunnan kanssa internetissä. Tätä mieltä oli kolmannes Taloussanomien ja Tieken yhteiseen tietoyhteiskunnan päättäjäindeksiin vastanneista. Myös kunnissa tuotetut sisällöt sekä tietoyhteiskuntavalmiuksien nostaminen saivat kannatusta. Vastaajat ehdottivat myös muun muassa alueellisia yhteistyöfoorumeita ja osaamiskeskuksia.

Lähes puolet vastaajista oli sitä mieltä, että alueellisia tietoyhteiskuntahankkeita pitäisi koordinoida siten, että toimijoita aktiivisesti verkotettaisiin esimerkiksi Tekesin tapaan.

Kysymys herätti pohdintaa, pitääkö alueellisia hankkeita ylipäätään koordinoida ja pitääkö tietoyhteiskunnan alueellinen kehittäminen lähteä ylhäältä alas vai alhaalta ylös.

Tietoyhteiskunnan päättäjäindeksiin kuuluu noin sata alan vaikuttajaa. Vastausprosentti oli huhtikuun kyselyssä 62. Tulokset löytyvät kokonaisuudessaan Tieken verkkosivuilta: www.tieke.fi. Taloussanomat

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    2. 2

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Raija Tapion huima urakehitys: Laboratoriohoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    7. 7

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    8. 8

      Vertailu paljasti Suomen maksuhäiriöisimmät kunnat ja postinumerot

    9. 9

      Valtaosa maksaa entistä suurempia osinkoja – analyytikko nostaa esiin 3 kiinnostavaa pörssiyhtiötä

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    7. 7

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    8. 8

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    9. 9

      Uber siirtää robottiautonsa talliin Yhdysvalloissa kolarin takia

    10. 10

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    11. Näytä lisää