Laki selkiyttääpomonoikeudet

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki kirkastaa pelisääntöjä, mutta tekniikan nopea muuttuminen voi vanhentaa joitakin lainkohtia ennen aikojaan

Pitkään valmisteltu laki sähköisen viestinnän tietosuojasta on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä ja tullee voimaan kesän aikana. Liikenne- ja viestintävaliokunta odottaa parhaillaan lausuntoja hallintovaliokunnalta ja perustuslakivaliokunnalta. Kevään mittaan asian käsittely voi edetä nopeastikin.

– Arvioin, että laki saatettaisiin voimaan kesä–syyskuussa, sanoo neuvotteleva virkamies Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Ristola perustelee nopeaa aikataulua sillä, että laki on eduskunnan kiireellisyysjärjestyksessä melko korkealla. Hyvää syytä viivyttelyyn ei ole siksikään, että laki perustuu alun perin Euroopan unionin direktiiviin, jonka asettama määräaika umpeutui jo viime vuoden lokakuussa.

Telealalla ja muussa yritysmaailmassa hallituksen lakiesitystä pidetään yleisesti ottaen hyvänä. Lain valmistelussa on kuultu asiantuntijoita laajasti, eikä suuria periaatteellisia erimielisyyksiä ole ollut.

– Uudessa laissa on hyvää se, että nyt myös niin sanottujen yhteisötilaajien asema on määritelty. Aikaisemmin laki puhui vain teleyrityksistä, mutta uutta lakia sovelletaan myös yhteisötilaajiin eli esimerkiksi niihin yrityksiin, joilla on oma sisäinen yleiseen viestintäverkkoon liitetty tietoliikenneverkko, Soneran lakimies Mikko Niva sanoo.

– Tämä selkiyttää muun muassa työnantajan ja työntekijän suhdetta viestintäsalaisuusasioissa.

Uudessakin laissa perussääntö on, että kaikki viestintä on luottamuksellista. Teleyritykset ja niin sanotut yhteisötilaajat saavat kuitenkin tietyissä tilanteissa käsitellä tunnistamistietoja eli sitä, keiden osapuolten välillä on ollut puheluita tai muuta viestiliikennettä. Käsittely olisi sallittua muun muassa viestintäpalveluiden toteuttamista ja laskutusta varten.

Tunnistamistietoja saa lakiesityksen mukaan käsitellä myös muun muassa viestintäpalvelun käyttöä koskevan väärinkäytöksen havaitsemiseksi ja selvittämiseksi.

– Mutta mikä on väärinkäytös? Niva kysyy.

– Sitä ei laki erikseen määrittele. Jonkun mielestä tunnistamistietojen käsittelyyn oikeuttava väärinkäytös voisi olla esimerkiksi , että palvelua ylipäätään käytetään johonkin laittomaan tarkoitukseen, vaikkapa kunnianloukkaukseen. Laissa pitäisi ehdottomasti tarkentaa, että kyse ei ole tällaisesta, vaan teknisistä tai petokselliseen käyttöön liittyvästä väärinkäytöksestä.

Teknisiä väärinkäytöksiä voivat Nivan mukaan olla esimerkiksi tilanteet, joissa viestintäverkolle tai palvelulle pyritään aiheuttamaan vahinkoa. Tällaisia ovat esimerkiksi niin sanotut palvelunestohyökkäykset.

Uuden lain mukaan teleyrityksen on “käyttäjän sitä pyytäessä” annettava “täydellinen laskun yhteyskohtainen erittely“. Tarkoittaako tämä siis, että työnantaja saa pyytää työpaikan puhelimista täydellisen erittelyn ja katsoa siitä, mihin kukin työntekijä on milloinkin soittanut?

– Ei. Täydellisen yhteyskohtaisen erittelyn saa vain viestijä itse, eli se henkilö, joka on puhelut soittanut, Niva sanoo.

Nivan mukaan laissa ja sen tulkinnassa olisi syytä tarkentaa vielä, mitä “tunnistamistiedolla” tarkoitetaan.

Tähänastinen laki on Nivan mielestä tässä suhteessa uutta selkeämpi, kun se puhuu ylipäätään “kaikesta tiedosta, joka tallentuu teleyrityksen verkkoon teleyhteyden toteuttamisen yhteydessä”. Uuden lain mukaan kyse on “tilaajaan tai käyttäjään yhdistettävissä olevasta tiedosta”.

Kuitenkin esimerkiksi verkkoaan vuokralle antanut verkko-operaattori ei pysty yhdistämään tunnistamistietoja kehenkään yksittäisiin asiakkaisiin, kun taas verkko-operaattorin asiakas, palveluoperaattori, tietää hyvin, mikä liittymä kuuluu kenellekin tilaajalle.

Laki on ollut Nivan mukaan laatijoilleen mittava urakka, jota ei ole helpottanut se, että viestintätekniikka kehittyy niin nopeasti. Tästä syystä lakitekstissäkin on syytä välttää liiallista yksityiskohtaisuutta.

– Hyvä esimerkki on vaikkapa ”haittaohjelma”. Jos laissa puhutaan vain ”haittaohjelmien” torjunnassa sallituista toimista, laki ei välttämättä ulotu roskaposteihin, koska ne tarkkaan ottaen eivät ole rikoslain tarkoittamia haittaohjelmia.

Nivan mukaan erinomaista on, että uusi laki antaa täsmälliset ohjeet paikkatietojen käsittelystä. Lain mukaan tilaajalla on oikeus kieltää paikkatietojen käsittely, ja paikannuspalveluissa on aina hankittava suostumus siltä, jota paikannetaan. Kenenkään sijaintia ei siis saa selvittää ilman tämän itsensä antamaa lupaa, ja lupa on pyydettävä joka palvelua varten erikseen. Ainoan poikkeuksen tekevät hätätilanteet.

– Paikkatietopalveluiden tarjoajille tämä laki selkiyttää nyt pelikenttää. Nyt tiedetään täsmälleen, millaista palvelua asiakkaille sopii tarjota.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      1669 e/kk – katso 20 vähiten tienaavaa ammattia

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    9. 9

      Colorado Bar & Grill -ravintolat vaihtavat omistajaa

    10. 10

      10 valoisaa merkkiä taloudesta: takseja ja samppanjaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      1669 e/kk – katso 20 vähiten tienaavaa ammattia

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Colorado Bar & Grill -ravintolat vaihtavat omistajaa

    10. 10

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää