Herrojen elkeet ärsyttävät

Julkaistu:

Tästä puhutaan: Bundesbankin pääjohtajan Ernst Welteken kärähtäminen laittoman lahjan otosta on näinä aikoina otollinen puheenaihe.

Welteken ja hänen perheensä vuodenvaihde luksushotellissa maksoi Dresdner Bankille liki 8 000 euroa. Myös erään itävaltalaisen pankin huhutaan kestinneen hyväpalkkaista keskuspankkiiria Wienin kuulujen oopperatanssiaisten yhteydessä.

Varakkaiden johtajien itsetyytyväinen esiintyminen käy yhä useamman saksalaisen hermoille. Muutama kuukausi sitten herraviha leimahti oikein kunnolla, kun Deutsche Bankin Josef Ackermann erehtyi Mannesmann-oikeudenkäynnin alussa näyttelemään sormillaan voitonmerkkiä.

Molemmat tapaukset olivat kyseisten herrojen puolelta ehkä puhdasta ajattelemattomuutta, mutta julkisuudessa niistä tuli nopeasti esimerkkejä siitä, miten eräät elävät leveästi samaan aikaan kuin yhteiskunnan toisella laidalla elo sen kuin kurjistuu.

Tulonjaon problematiikka on puhuttanut viime viikkoina myös siksi, että yritykset ovat kertoneet irtisanovansa tuhansia ihmisiä ja siirtävänsä toimintoja halvempiin maihin.

Yksi ahkerimmista ulkoistajista on tällä hetkellä Siemens, jonka ajoitus ei ole johtajien imagon kannalta hullumpi. Ikävät uutiset henkilöityvät eläkkeelle lähtöä valmistelevaan Heinrich von Piereriin, ja seuraaja saa aloittaa puhtaammalla paidalla.

Viikon tärppi: Frankfurtin valoisista kevätpäivistä tulee runsaan viikon päästä entistäkin pidempiä. Maailman suurimpien valaistusmessujen oheisilmiö, Luminale-tapahtuma, näyttää kaupungin iltaisin uudessa valossa.

Valotaide tulee muun muassa rautatieasemalle ja raatihuoneelle. Main-joen vesikin muuttuu värilliseksi ja kelluttaa virtuaalisia lumpeenkukkia. Arkkitehtuuria ja valaistussuunnittelua esitellään myös lukuisissa näyttelyissä, joiden väliä voi kulkea ilmaisilla busseilla.

Luminale-valotapahtuma 18.–22.4.

> www.luminale.de

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    4. 4

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. 6

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    7. 7

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    8. 8

      Nurminen rojahti 16 prosenttia pörssissä

    9. 9

      EU:n komissio haluaa neuvotella Venäjän kanssa Suomen läheltä kulkevasta kaasuputkesta

    10. 10

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää