Keittiöt käyvät nyt kaupaksi

Julkaistu:

Edullinenlainarahainnostaakuluttajatremontoimaan

Kotimainen keittiökalustetuotanto elää toista perättäistä kasvuvuotta. Viime vuonna keittiökaapistojen tuotanto kasvoi 6,3 prosenttia. Tänä vuonna ala odottaa tahdin jatkuvan.

– Pientalorakentamisen kasvu ja vireät asuntomarkkinat vetävät tuotantoa, johtaja Markku Leinos Rakennusteollisuus RT:stä sanoo.

Keittiöremontin kimmokkeena on tavallisimmin asunnonvaihto.

Noin puolet keittiökaapistojen 250 miljoonan euron vuosimarkkinoista tulee asunnonvaihtajilta. Keittiöiden kysyntää kasvattaa matala korkotaso.

Keskihinnat nousussa

Remontintekijä investoi uuteen keittiöön keskimäärin 5 000 euroa. Metsäpuu Oy:n kalusteteollisuuden johtaja Ville Helander uskoo keskikulutuksen kasvavan: merkkikeittiön ostajan keskiostos on jo yli 7 000 euroa.

– Kuluttajien vaatimustaso on kasvanut ja kasvaa myös mökkirakentamisessa, Isku Keittiöt Oy:n toimitusjohtaja Markku Koivu arvioi.

Kaapistojen myynnistä reilu puolet on kuluttajakauppaa. Loppu on kaapistojen kohdemyyntiä rakennuttajille. Uusien asuntojen kalustemarkkinoita johtaa nastolalainen Novart.

Keittiökauppa vilkastunee entisestään, kun 1960- ja 70-lukujen suuret lähiöt tulevat putkiremontti-ikään.

Noutotukut valtaavat markkinoita

Kiintokalusteiden tuonti kasvoi viime vuonna 18 prosenttia. Tuonnin osuus markkinoista on muutaman prosentin.

Kotimaiset keittiövalmistajat kilpailevat kuluttajamarkkinoilla yhä tiukemmin noutotukkujen kanssa. Tukut tuovat kaapistojen osia esimerkiksi Virosta ja Puolasta.

Keittiötukkujen lisäksi markkinoilla etenee nopeasti huonekalukauppias Ikea. Ikean keittiömyynti oli viime vuonna kahdeksan miljoonaa euroa.

– Tänä vuonna keittiömyyntimme kasvaa 50 prosenttia, Ikean tuotepäällikkö Mikael Nordberg laskee.

– Perinteisellä country-tyylillä on edelleen vahva sija Suomessa. Sen rinnalla suosiotaan kasvattaa moderni linja, johon kuuluvat kiiltävät ovet, suuret laatikkomekanismit ja pitkät vetimet, Nordberg kuvailee keittiömuotia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    3. 3

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    7. 7

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    8. 8

      Yhdysvaltain keskuspankin ei uskota nostavan ohjauskorkoaan

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      Yleensä bensa kallistuu kesäksi – tänä vuonna ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    3. 3

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    10. 10

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää