Itäisen Saksan talouteen uusia lääkkeitä

Julkaistu:

Saksan yhdistymisen jälkeen entisen Itä-Saksan aluetta on yritetty saada nousuun riihikuivalla rahalla. Alueelle on yhdistymisen jälkeen pumpattu rahaa 1 250 miljardia euroa. Tilannetta pohtineen asiantuntijatyöryhmän raportin mukaan tähänastinen tukipolitiikka on epäonnistunut.

Nyt Saksan hallitus pohtii itäisen Saksan talouden elvyttämistä perustamalla erityistalousalueita. Lainsäädäntöä muuttamalla olisi tarkoitus mahdollistaa esimerkiksi rakennus-, ympäristö- ja työsuhdelakien säädösten väliaikainen kiertäminen.

Erityistalousalueita on perustettu muun muassa Kiinassa ja Meksikossa. Sellaista suunnitellaan myös Venäjälle. Saksan talous on pitkään kasvanut hitaasti. Rahan syytäminen maan itäosiin ei ole auttanut tilannetta. Erityistalousalueen perustaminen toisi nämä veroparatiisit Euroopan unionin ytimeen. Todennäköisesti EU ei tule tätä hyväksymään, vaikka vappuna unioniin liittyvät maat ovat nykyisiin EU-maihin verrattuna juuri tällaisia erityistalousalueita.

Itäinen Saksa on ollut suurista tulonsiirroista johtuen erityistalousalue jo pitkään. Pelkkä rahan syytäminen ei ole auttanut. Nyt halutaan puuttua muun muassa työelämän jäykkyyksiin. Käytännössä muutos merkitsisi erityistalousalueen konseptin muuttamista niin, että rahan syytämisen sijaan puututaan rakenteisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    6. 6

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    7. 7

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    8. 8

      Outokumpu halventunut kuukaudessa 16 prosenttia – tänään nousua

    9. 9

      Uber-kuskit kertovat: Tällaista on ajaa Suomessa

    10. 10

      Suomalaisten talousluottamus huipussa – tätä se oikeasti tarkoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    9. 9

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää