”Ollilan puheetolleet ristiriitaisia”

Julkaistu:

Joukkokanteessa Nokiaa syytetään siitä, että yhtiö on suunnitelmallisesti pyrkinyt hämäämään investoijia antamalla harhaanjohtavaa tietoa yhtiön liiketoiminnasta.

Milberg Weiss -asianajotoimiston kanteen mukaan yhtiö on keinotekoisesti kohottanut osakkeen hintaa koko ensimmäisen vuosineljänneksen ajan.

Tämä on saanut investoijat ostamaan Nokian osaketta, mitä he eivät olisi tehneet, jos olisivat tienneet yhtiön todellisen taloudellisen tilanteen ja tulevaisuuden näkymät.

Kanteessa huomautetaan, että Nokian johdolla on mahdollisuus ja velvollisuus olla selvillä yhtiön myynnin kehityksestä.

Siinä syytetään pääjohtaja Jorma Ollilaa suoraan valheellisista lausunnoista.

Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinalaki suojelee johtajia, jotka lausuvat arvioita tulevaisuudesta, koska niihin liittyy aina epävarmuutta.

Kanteen mukaan tämä ei kuitenkaan päde, jos lausunnon antaja tietää tulevaisuutta koskevan lausunnon olevan väärä jo sen antamishetkellä.

Alle on listattu kanteessa esitettyjä ristiriitaisuuksia Nokian ja Jorma Ollilan kannanotoissa:

”Nokialla on erinomainen tuotevalikoima matkapuhelimissa.” (Ollila positiivisen tulosvaroituksen yhteydessä 8.1.)

”Tuotevalikoimamme on jatkossakin hyvin kilpailukykyinen.” (Ollila osakkeenomistajien vuosikokouksessa 25.3.)

”Tuotevalikoima ei ole ollut kilpailukykyisimmillään ensimmäisellä vuosineljänneksellä.” (Ollila puhelinkonferenssissa 6.4.)

”Arvioimme, että oma kasvumme on hieman markkinoita nopeampaa.” (Ollila puhelinkonferenssissa 22.1.)

”Nokian puhelinten myyntivolyymi kasvoi tammi–maaliskuussa 19 prosenttia, kun maailmanlaajuisesti matkapuhelinmarkkina kasvoi yli 25 prosenttia. Olemme menettäneet markkinaosuuttamme.” (Ollila puhelinkonferenssissa 6.4.)

”Nokia odottaa liikevaihdon kasvavan tammi–maaliskuussa 3–7 prosenttia.” (8.1.)

”Myynti elpyy taas (heikompien vuosien 2002 ja 2003 jälkeen).” (Ollila saksalaisessa Welt am Sonntag -lehdessä viime viikonloppuna)

”Ensimmäisen neljänneksen liikevaihto jää 2 prosenttia edellisvuodesta.” (6.4.)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää