3i vie Fonectan eurooppalaiseen hakemistoliittoon

Julkaistu:

Pääomasijoitusyhtiö 3i sekä Veronis Suhler Stevensonin hallinnoima yksityinen pääomarahasto yhdistävät suomalaisen Fonectan, hollantilaisen Telefoongidsen sekä Itävallassa, T?ekin tasavallassa ja Slovakiassa toimivan Mediatelin samaan yhtiöön. Uuden liikevaihto on noin 400 miljoonaa euroa.
3i:n mukaan yhdistettävät yhtiöt ovat omilla markkinoillaan johtavassa asemassa. Ne yhdistetään Yellow Brick Road (YBR) -nimiseksi hakemistopalveluyritykseksi, jonka liikevoitto ennen poistoja tulee olemaan tänä vuonna 160 miljoonaa euroa.

Johtotiimit jatkavat

YBR:n hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty Gary List, joka on 3i:n entisen kohdeyrityksen Thomson Directories -puhelinluetteloyhtiön aiempi toimitusjohtaja.

Yritysten nykyiset johtotiimit säilyvät ennallaan ja toimitusjohtajat johtavat yritystensä operatiivista liiketoimintaa: Fonectan toimitusjohtaja on Heikki Jämsänen, Telefoongidsin Lex Cohen ja Mediatelin Gerhard Weisschadel, joka on toiminut aiemmin Veronis Suhler Stevensonin toimitusjohtajana.

- Olemme innokkaita aloittamaan työskentelyn lahjakkaan johtoryhmän kanssa ja käyttämään hyväksemme uuden yhtymän monipuolisuutta ja laajuutta. Niiden avulla perustettu yritys on hyvässä asemassa kasvaakseen sekä orgaanisesti että yrityskauppojen kautta, 3i Finlandin järjestelyistä vastaava johtaja Hannu Isohaaro arvioi.

- 3i:n verkosto oli keskeisessä asemassa Yellow Brick Road -yhtymän muodostamisessa. Siihen vaadittiin yhdistelmä media-alan asiantuntemusta sekä kykyä hankkia ja hallinnoida yrityksiä eri puolilla Eurooppaa, 3i Finlandin toimitusjohtaja Ere Kariola sanoo.

3i ja Veronis Suhler Stevenson ovat sijoittaneet yhdistettyihin kolmeen yhtiöön 280 miljoonaa euroa. Toimintojen yhdistämisen myötä 3i ja Veronis Suhler Stevenson saavuttavat alkuperäisen sijoituksen ylittävät tuotot.

Järjestelyn rahoittivat CIBC, ABN AMRO ja BNP Paribas. Taloudellisena neuvonantajana on toiminut Goldman Sachs.

Toimintaa Euroopan laajuisesti

3i osti Fonectan Soneralta mbo-kaupalla maaliskuussa 2002 111,5 miljoonalla eurolla. Viime vuonna Fonectan liikevaihto oli 95 miljoonaa euroa.

Telefoongids Mediasta tehtiin mbo-kauppa marraskuussa 2002 500 mijoonalla eurolla. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 143 miljoonaa euroa.

Mediatel toimii Itävallassa, TÅ¡ekin Tasavallassa ja Slovakiassa ja sillä on tomintaa myös Itävallassa (Herold Business Data AG), Unkarissa (GTE Yellow Pages Publishing – Hungary), Puolassa (Polskie Ksiazki Telefoniczne (PKT), ja Gibraltarilla (Global Directory Services Company). Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 151 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Air Berlinin osia havitellaan monelta suunnalta – Ryanair syyttää Lufthansan suosimisesta

    9. 9

      Viking Line kohensi tulostaan – uusi katamaraani ei ole tuottanut odotetusti

    10. 10

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    10. 10

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää