Kiinan kauppaluvut taas ennätykseen

Julkaistu:

Maailman kauppajärjestö kirjasi Kiinalle viime vuonnanoin 40 prosentin kaupan kasvun

Kiinan kauppavauhti ei osoita hiljenemisen oireita. Maailman kauppajärjestön WTO:n mukaan Kiinan tuonnin arvo kasvoi viime vuonna ennätykselliset 40 prosenttia ja vienti 35 prosenttia.

– Kiinan tuonti on noussut alkuvuonnakin nopeasti, joten maan talous ei näytä sellaisia hiljenemisoireita kuin on ennustettu. Vastaavanlaiset monikymmenprosenttiset kasvuluvut eivät tosin voi jatkua pitkään, sanoi WTO:n taloustutkimus- ja analyysiosaston päällikkö Michael Finger eilen Genevessä.

WTO julkisti siellä viime vuoden kauppaluvut ja tämän vuoden ennusteet. Järjestö odottaa maailman kaupankäynnin määrän nousevan tänä vuonna jopa 7,5 prosenttia. Viime vuonna kauppa kasvoi yllättävän korkeat 4,5 prosenttia.

Fingerin mukaan Kiinaan siirretyt tuotantolaitokset muuttavat kauppalukuja niin, että esimerkiksi Japanin vienti USA:han näyttää tilastojen mukaan laskevan, kun Japani vie nyt USA:han Kiinassa valmistamiaan tuotteita.

Myös Intia on hyötynyt Kiinan tavoin useiden yritysten informaatioteknologian ulkoistamisista.

– It-ala kärsii vielä ylikapasiteetista, joten investoinnit ovat edelleen heikot. Puolijohteiden kauppa on noussut alkuvuonna kuitenkin 30 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, mikä kertoo alan piristymisestä.

Finger huomauttaa it-tuotteiden menekkiä luetun aiemmin henkilökohtaisten tietokoneiden kaupasta, nyt kännyköistä ja digitaalikameroista.

Kiina on jo maailmankärkisarjan viejä ja tuoja

Kiina kipusi viime vuonna maailman kolmanneksi suurimmaksi tuojaksi Yhdysvaltojen ja Saksan jälkeen. Saksankin tuonti kasvoi viime vuonna arvoltaan vahvat 23 prosenttia, suurin piirtein saman verran kuin sen vienti. Saksan on maailman ykkösviejä, seuraavina ovat USA, Japani ja neljäntenä Kiina.

– Sarsista ja Lähi-idän sodasta huolimatta kaupankäynti paisui viime vuonna nopeimmin sitten vuoden 1995, muistutti WTO:n pääekonomisti Patrick Low.

Vauhtia saatiin odotettua nopeammasta talousnoususta Aasiassa ja USA:ssa.

Talous rullasi viime vuonna 2,5 prosentin tahtia, ja täksi vuodeksi ennustetaan 3,7 prosenttia.

Kaikkiaan tavaravienti kasvoi arvoltaan viime vuonna 16 prosenttia ja palveluvienti 12 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    2. 2

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    3. 3

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    6. 6

      EU aloittaa tutkinnan Bayerin Monsanto-kaupasta

    7. 7

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    8. 8

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    9. 9

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    10. 10

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    7. 7

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    8. 8

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    9. 9

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää